“Ko sääskiä o rutosti, ni Supnikkuri hymyylöö.”
– Vanha Halsualainen sananlasku –
Arkiston nimistö
Mannerheimin kirjasto tarkoittaa Carl Gustaf Emil Mannerheimin henkilökohtaista tutkimuskokoelmaa, joka sai alkunsa hänen Aasian-matkansa aineistosta ja kasvoi myöhemmin muiden tutkijoiden, diplomaattien ja asiantuntijoiden avustuksella. Kirjasto oli fyysinen kokoelma ja katosi vuonna 1944 Stella Polaris -operaation yhteydessä.
Helsinki Codex ei ole Mannerheimin kirjasto eikä historiallinen organisaatio. Nimi annettiin vasta 2000-luvulla sille tutkimuskorpukselle, joka oli vuosikymmenten aikana kasvanut kirjaston ympärille: tutkimusmuistioille, käännöksille, tiedusteluraporteille, kenttäaineistoille ja myöhemmille analyyseille. HC-tunnuksissa vuosiluku ilmaisee asiakirjan tai tapauksen alkuperäisen ajankohdan, ei sitä vuotta, jolloin aineisto liitettiin Helsinki Codexiin.
Nova Polaris syntyi vasta 2000-luvun lopulla, kun puolustusvoimien viestitiedustelun uuden organisaatiovaiheen ja arkistojen digitalisoinnin myötä uusi analyytikkosukupolvi pääsi ensimmäistä kertaa käsiksi eri viranomaisten hallussa olleeseen aineistoon yhtenä kokonaisuutena. Nova Polaris ei siis ollut mukana vanhoissa operaatioissa. Sen nykyisissä raporteissa esiintyvät viittaukset vuosien 1931, 1952 tai 1986 tapahtumiin ovat myöhempiä rekonstruktioita.
1906–1908
Mannerheimin Aasian tutkimusmatka
Historiallinen fakta
Mannerheim suorittaa Venäjän keisarikunnan toimeksiannosta tutkimus- ja tiedustelumatkan Keski-Aasiaan ja Kiinaan. Matkan aikana hän kerää huomattavan määrän karttoja, käsikirjoituksia, kieliaineistoa, uskonnollisia tekstejä sekä etnografisia havaintoja.
Tarinan lähtökohta
Julkisiin kokoelmiin päätyvän aineiston lisäksi Mannerheim säilyttää henkilökohtaisessa hallussaan yksityisen tutkimuskokoelman. Se ei kuulu Venäjän valtiolle, myöhemmälle Suomen valtiolle eikä puolustusvoimille, vaan toimii hänen omana tutkimusarkistonaan.
Myöhemmin kokoelmasta aletaan epävirallisesti käyttää nimeä Mannerheimin kirjasto.
1909–1931
Yksityinen tutkimuskokoelma
Mannerheimin kirjasto pysyy hänen henkilökohtaisena omaisuutenaan. Hän antaa siihen pääsyn vain harvoille luotetuille henkilöille, jotka eivät ole pelkästään lukijoita vaan myös kokoelman kartuttajia.
Kirjastoon kertyy tutkimusmatkoilta hankittuja käsikirjoituksia, diplomaattien tuomia asiakirjoja, lähetystyöntekijöiden kopioimia tekstejä, museoista hankittuja jäljennöksiä, yksityiskokoelmien aineistoa sekä ulkomaisista arkistoista hankittuja kopioita.
Vuosikymmenten aikana kokoelmasta muodostuu poikkeuksellinen vertailevan tutkimuksen kirjasto. Sen arvo ei perustu pelkästään yksittäisiin harvinaisuuksiin, vaan siihen, että eri kulttuureissa esiintyviä kertomuksia voidaan ensimmäistä kertaa tarkastella rinnakkain.
1931–1938
Tattarinsuon tapaus ja Kruununhaan looshi
Historiallinen fakta
Tattarinsuon tapaus vuonna 1931 herättää poikkeuksellista huomiota poliisissa, sisäministeriössä ja lehdistössä. Tapaukseen liittyviä tekoja käsitellään rikosoikeudellisesti, mutta niiden taustasta liikkuu viranomaisten ja aikalaisten keskuudessa ristiriitaisia tulkintoja.
Myöhemmissä lähteissä esiintyy väite, että sisäministeri Ernst von Born olisi harkinnut erityisen asiantuntijaelimen perustamista avustamaan viranomaisia sellaisissa rikoksissa, joiden katsottiin sisältävän okkulttisia tai muuten poikkeuksellisia piirteitä. Virallista perustamispäätöstä ei tunneta.
Tarinan lähtökohta
Helsinki Codexiin myöhemmin koottujen asiakirjojen perusteella tällainen ryhmä todella muodostettiin, mutta sitä ei koskaan liitetty sisäministeriön viralliseen organisaatioon.
Jäsenet käyttivät keskuudessaan ironista nimitystä Kruununhaan looshi.
Ryhmään kuului historioitsijoita, kielitieteilijöitä, kansanperinteen tuntijoita, papiston edustajia sekä turvallisuusviranomaisten yhteyshenkilöitä. Mannerheim myönsi ryhmälle poikkeuksellisen käyttöoikeuden henkilökohtaiseen kirjastoonsa.
Kirjastosta etsittiin vastineita Tattarinsuolla havaituille ilmiöille suomalaisesta ja karjalaisesta kansanperinteestä, Keski-Aasian aineistosta sekä ulkomaisista uskonnollisista ja historiallisista lähteistä.
Kruununhaan looshin merkittävin saavutus ei ollut Tattarinsuon tapauksen ratkaiseminen. Se loi menetelmän, jossa poikkeuksellista tapahtumaa verrattiin järjestelmällisesti eri aikakausien ja kulttuurien aineistoihin.
Looshin laatimat muistiot muodostivat Mannerheimin kirjaston ympärille ensimmäisen erillisen analyysikorpuksen. Juuri tästä aineistosta alkoi myöhemmin kasvaa Helsinki Codex.
1938–1939
Talvisotaan valmistautuminen
Historiallinen fakta
Suomen puolustusvoimat laajentavat tiedustelu- ja radiotiedustelutoimintaansa. Salakirjoitusten murtamiseen, vieraisiin kieliin ja radioliikenteen analysointiin keskittyvä osaaminen kasvaa nopeasti.
Tarinan lähtökohta
Kruununhaan looshin toimintamalli siirtyy osittain sotilastiedustelun käyttöön.
Mannerheim antaa pienelle radiotiedustelun asiantuntijaryhmälle pääsyn kirjastoonsa. Kryptologinen ja kielitieteellinen osaaminen tekee ryhmästä huomattavasti tehokkaamman vaikeasti tulkittavan aineiston käsittelijän kuin aikaisemmat yksittäiset tutkijat.
Mannerheimin kirjasto säilyy edelleen hänen omana kokoelmanaan.
Sen rinnalle alkaa kuitenkin syntyä sotilaallisesti tuotettua tutkimusaineistoa, joka ei koskaan ole osa kirjastoa fyysisessä mielessä.
Tämä ero osoittautuu myöhemmin ratkaisevaksi.
1939–1944
Päämajan radiotiedustelu
Historiallinen fakta
Päämajan radiotiedustelu kehittyy sodan aikana nopeasti. Vieraskielistä aineistoa käännetään, salakirjoituksia murretaan, radioliikennettä analysoidaan ja tietoa yhdistetään useista lähteistä.
Tarinan lähtökohta
Radiotiedustelusta tulee ensimmäinen organisaatio, joka tuottaa järjestelmällisesti tutkimusaineistoa Mannerheimin kirjaston ympärille.
Vaikeasti tulkittavat tai poikkeukselliset havainnot eivät siirry itse kirjastoon. Niistä laaditaan erillisiä raportteja, käännöksiä ja vertailuja, jotka kiertävät tiedustelun sisällä.
Näin syntyy kaksi erillistä kokonaisuutta:
Mannerheimin kirjasto: alkuperäislähteitä sisältävä yksityinen kokoelma.
Tutkimuskorpus: kirjaston avulla tuotetut analyysit, kenttäraportit, käännökset ja operatiiviset muistiot.
Jälkimmäinen muodostaa myöhemmin Helsinki Codexin ytimen.
Kesä 1944
Viipurin evakuointi
Historiallinen fakta
Viipurin menettämisen yhteydessä evakuoidaan arkistoja, museoiden kokoelmia sekä kirkollista ja historiallista aineistoa.
Tarinan lähtökohta
Radiotiedustelun analyysiryhmälle annetaan mahdollisuus tunnistaa evakuoitavasta materiaalista sellaista aineistoa, jolla arvioidaan olevan erityistä tutkimuksellista merkitystä.
Osa materiaalista kulkee lyhytaikaisesti Mannerheimin kirjaston kautta. Siitä laaditut kopiot, luettelot ja analyysit jäävät kuitenkin sotilastiedustelun haltuun.
Syksy 1944
Operaatio Stella Polaris
Historiallinen fakta
Suomi käynnistää Stella Polaris -operaation, jossa radiotiedustelun henkilöstöä, laitteistoa ja asiakirjoja siirretään Ruotsiin. Tarkoituksena on turvata suomalaisen signaalitiedustelun osaaminen sodanjälkeisessä tilanteessa.
Tarinan lähtökohta
Radiotiedustelun johto päättää evakuoida myös Mannerheimin kirjaston.
Suunnitelmana on kuljettaa kokoelma Ruotsiin ja pyrkiä myöhemmin luovuttamaan sen amerikkalaiselle tiedustelulle, jonka katsotaan olevan ainoa toimija, jolla olisi sekä resurssit jatkaa tutkimusta että mahdollisuus estää aineiston joutuminen Neuvostoliiton haltuun.
Suunnitelma epäonnistuu.
Mannerheimin kirjaston jäljet katoavat Stella Polariksen sekasorrossa. Osa yksittäisistä teoksista ja kopioista päätyy myöhemmin museoihin ja arkistoihin, mutta kokoelmaa kokonaisuutena ei enää tavata.
Mannerheimin kirjasto katoaa.
Sen ympärille vuosina 1931–1944 tuotettu aineisto ei kuitenkaan katoa.
Kruununhaan looshin muistiot, radiotiedustelun analyysit, käännökset ja kenttäraportit jäävät hajallaan suomalaisiin arkistoihin.
Tästä hetkestä lähtien alkuperäinen kirjasto ja sen tutkimusperintö kulkevat eri teitä.
1945–1991
Kylmän sodan varjot
Historiallinen kehitys
Suomalainen signaalitiedustelu jatkuu sodan jälkeen muuttuneessa poliittisessa tilanteessa. Organisaatiorakenteet vaihtuvat, mutta osaaminen säilyy ja myöhemmin Viestikoelaitos jatkaa sähkömagneettisen tiedustelun kehittämistä.
Suomen sijainti Neuvostoliiton rajalla tekee sen pohjoisesta alueesta poikkeuksellisen arvokkaan sekä idän että lännen tiedustelulle.
Tarinan lähtökohta
Kylmän sodan aikana ei ole yhtä salaista organisaatiota, joka jatkaisi Kruununhaan looshin työtä.
Sen sijaan tutkimusperinne hajaantuu.
Osa aineistosta jää sotilassignaalitiedusteluun. Osa kulkee yliopistojen ja geofysiikan tutkimuksen kautta. Osa päätyy Suojelupoliisin vastavakoilun haltuun.
Helsinki Codexia tai Nova Polarista ei vielä ole nimeltä olemassa.
On vain joukko vanhoja asiakirjasarjoja ja pieni määrä ihmisiä, jotka tietävät niiden liittyvän toisiinsa.
1952–1953
Project STALIN ja Operation SIC SEMPER TYRANNIS
Delta Greenin myöhemmin Nova Polariksen haltuun saaman aineiston mukaan SMERSHin suojaamassa Neuvostoliiton tutkimusohjelmassa hyödynnettiin entisen Karotechian tutkijan Erwin Peisin osaamista. Tutkimuksen tarkoituksena oli jatkaa kuolemanjälkeisen biologisen toimintakyvyn ja muiden hypergeometristen menetelmien tutkimusta Stalinin vallan jatkuvuuden turvaamiseksi.
Marraskuussa 1952 Delta Green käynnisti Operation SIC SEMPER TYRANNIS -operaation.
Nova Polariksen myöhemmin rekonstruoiman suomalaisen aineiston mukaan suomalaiset signaalitiedustelun asiantuntijat välittivät amerikkalaisille epävirallisesti tietoa arktisesta liikkumisesta, pohjoisista sääoloista, suomalais-ugrilaisista rajaseutukontakteista sekä sellaisista reiteistä, joiden avulla neuvostovalvontaa voitiin kiertää.
Tätä yhteistyötä ei koskaan kirjattu viralliseksi suomalais-amerikkalaiseksi operaatioksi.
Delta Greenin oman historian mukaan operaatio johti Peisin tutkimuksen tuhoamiseen. GRU SV-8:n suhtautuminen operaatioon osoitti samalla, että myös Neuvostoliiton sisällä oli toimijoita, jotka pitivät SMERSHin hanketta suurempana uhkana kuin amerikkalaisten tunkeutumista.
Vuosikymmeniä myöhemmin Nova Polaris tulkitsi tapauksen ensimmäiseksi tunnetuksi tilanteeksi, jossa suomalainen tiedusteluverkosto, Delta Green ja GRU SV-8 toimivat toisistaan riippumatta saman hypergeometrisen uhan torjumiseksi.
1960–1980-luku
Arktinen tutkimus
Sotilassignaalitiedustelu alkaa kerätä järjestelmällisesti aineistoa revontulista, ionosfäärin häiriöistä, jääolosuhteista sekä arktisista säämalleista.
Erityisen tärkeäksi muodostuu Sodankylän geofysiikan observatorio, jonka pitkäkestoiset geomagneettiset ja ionosfääriset havaintosarjat tarjoavat vertailuaineiston pohjoisen poikkeuksille.
Virallisesti kyse on geofysiikasta, avaruussäästä, radioliikenteen ennustamisesta ja meteorologiasta.
Sotilastiedustelun sisäisessä aineistossa samoja mittauksia verrataan myös katoamisiin, radiopoikkeamiin ja aikaisempiin boreaalisiin kenttäraportteihin.
Kylmän sodan loppuvaiheessa osa suomalaisesta sää-, ionosfääri- ja geofysiikka-aineistosta kulkee länsimaiseen tutkimusyhteistyöhön ja edelleen Naton pohjoisen toimintaympäristön suunnitteluun. Sillä on käytännön merkitystä radioliikenteelle, tutkille, lentotoiminnalle ja arktisille merireiteille.
Lännessä aineisto ymmärretään meteorologiseksi ja sähkömagneettiseksi tiedusteluksi.
Suomalaisissa salaisissa analyyseissä tiedetään, että sillä seurataan samalla muutakin.
1980
Operaatio AAMUNKOITTO
1980-luvun alussa poikkeuksellisten uhkien valvonnasta vastaa rinnakkaisena toimijana Suojelupoliisin vastavakoilun sisäinen erikoisryhmä. Se toimii Supon päällikön Seppo Tiitisen alaisuudessa ja tunnetaan käytännössä illegaalien hallintaan keskittyvänä yksikkönä.
Huone oli rakennettu aikana, jolloin vallan uskottiin tarvitsevan painavat ovet, paksut matot ja pöydän, jonka yli kukaan ei voinut huomaamatta kuiskata.
Tasavallan presidentti istui syrjemmällä ikkunan vieressä, puoliksi varjossa. Hän ei ollut sanonut sanaakaan sen jälkeen, kun Suojelupoliisin vastavakoilun miehet oli johdatettu sisään. Hän poltti sikaaria ja tarkkaili.
Suuren mahonkipöydän takana istui Suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitinen.
Hän avasi ohuen kansion.
“Meillä on ongelma, josta ei tehdä rikostutkintaa.”
Miehet odottivat.
“Suomeen on sodan jälkeen pesiytynyt andeluviaaneja. Emme tiedä tarkkaa lukumäärää. Tiedämme, että ne kykenevät piileskelemään varjoissa ja rakentamaan ympärilleen verkostoja ennen kuin kukaan ymmärtää, mitä on tapahtunut.”
Tiitinen työnsi pöydälle valokuvia. Kasvoja. Osoitteita. Hauta-arkkuja.
“Niitä ei pidätetä. Niitä ei kuulustella. Niitä ei myöskään ammuta, ellei ole pakko. Varmaksi todettu yksilö seivästetään ja jätetään vartioituna avoimelle paikalle auringonnousuun saakka.”
Yksi miehistä vilkaisi presidenttiin.
Presidentti ei reagoinut.
“Entä jos listalla on suomalaisia?”
“Listalla on henkilöitä, joiden kohdalla kysymys ei enää ole siitä.”
Tiitinen sulki kansion.
Sitten hän avasi kassakaapin ja otti esiin yhden koneella kirjoitetun arkin.
Hän ojensi sen pöydän yli miehille.
Presidentti tarkkaili taustalla sanomatta mitään.
Paperin yläreunaan oli kirjoitettu kaksi sanaa:
TIITISEN LISTA
1986
Tšernobyl
Historiallinen fakta
- huhtikuuta 1986 Tšernobylin ydinvoimalan neljäs reaktori tuhoutuu onnettomuudessa. Radioaktiivista materiaalia leviää laajoille alueille Eurooppaan.
Tarinan lähtökohta
Myöhemmin Helsinki Codexiin liitetyt Viestikoelaitoksen analyysit osoittavat, että radioaktiivinen saastuminen ei yksin selittänyt kaikkia onnettomuuden yhteydessä rekisteröityjä poikkeamia.
Reaktorin tuhoutumisen jälkeen suomalaisissa mittauksissa havaitaan poikkeavia sähkömagneettisia ja geomagneettisia signaaleja, joita verrataan Sodankylän havaintosarjoihin.
Samaan aikaan Neuvostoliiton sisällä GRU SV-8 tutkii ilmiöitä omista lähtökohdistaan.
Jälkikäteen Nova Polaris tulkitsee Tšernobylin tapahtuman tilanteeksi, jossa fyysinen katastrofi ja hypergeometrinen häiriö esiintyivät samassa tapahtumakokonaisuudessa. Räjähdys ei välttämättä aiheuttanut jälkimmäistä, mutta saattoi muuttaa sen havaittavaksi.
Boreaalinen resonanssitriangulaatio
Tšernobylin seurannassa tehdään odottamaton havainto.
Kun itäisen Euroopan poikkeamia verrataan Struven geodeettisen ketjun eri mittauspisteiden historiallisiin sijainteihin ja Sodankylän pitkäaikaisiin mittaussarjoihin, havaitaan toistuvia synkronisia poikkeamia.
Vuoden 1988 sotilastiedustelumuistiossa esitetään ensimmäisen kerran hypoteesi, että Struven ketjun geometria muodostaa eräänlaisen passiivisen resonanssiverkon.
Menetelmää kutsutaan myöhemmin boreaaliseksi resonanssitriangulaatioksi.
Yksittäinen mittausasema ei kykene kertomaan ilmiön luonnetta. Useiden pisteiden samanaikainen poikkeama mahdollistaa kuitenkin tapahtuman likimääräisen paikantamisen.
Tämä avaa suomalaiselle tiedustelulle täysin uuden mahdollisuuden.
Rautaesiripun taakse ei aina tarvitse mennä.
Jos ilmiö on riittävän voimakas, sen sijainti voidaan määrittää Suomen puolelta.
1991–2000-luku
Arkistojen hajaannus
Neuvostoliiton hajoaminen avaa uusia tiedustelumahdollisuuksia mutta samalla suomalaiset arkistot hajautuvat entistä useampiin järjestelmiin.
Kruununhaan looshin muistiot ovat yhdessä arkistossa.
Päämajan radiotiedustelun raportit toisessa.
Viestikoelaitoksen analyysit kolmannessa.
Suojelupoliisin vastavakoilun aineistot pysyvät omissa järjestelmissään.
Mannerheimin kirjastosta säilyneet yksittäiset fragmentit ovat museoissa, yksityiskokoelmissa ja väärin luokitelluissa viranomaisarkistoissa.
Kukaan ei näe kokonaisuutta.
2000-luvun loppu
Helsinki Codex
Puolustusvoimien viestitiedustelun uuden organisaatiovaiheen ja arkistojen digitalisoinnin yhteydessä vanhoja asiakirjasarjoja muutetaan ensimmäistä kertaa laajasti sähköisesti haettaviksi.
Tällöin paljastuu jotain, mitä aikaisemmat sukupolvet eivät voineet nähdä.
Samat nimet.
Samat symbolit.
Samat paikat.
Samat poikkeamat.
Esiintyvät eri viranomaisten asiakirjoissa vuosikymmenien välein.
Pieni analyytikkoryhmä alkaa yhdistää aineistoa.
Kokonaisuudelle annetaan projektinimi:
HELSINKI CODEX
Helsinki Codex ei ole yksi kirja eikä Mannerheimin kadonnut kirjasto.
Se on yli sadan vuoden aikana muodostunut tutkimuskorpus, jonka vanhimmat juuret ovat Mannerheimin kokoelmassa, mutta jonka varsinainen sisältö muodostuu siitä tutkimuksesta, jota kirjaston ympärillä ja sen katoamisen jälkeen tehtiin.
Codexiin kuuluvat muun muassa:
- Mannerheimin kirjastosta säilyneet fragmentit
- Kruununhaan looshin tutkimusmuistiot
- Päämajan radiotiedustelun raportit
- sodanjälkeisen signaalitiedustelun analyysit
- Viestikoelaitoksen tutkimusaineisto
- Suojelupoliisin vastavakoilun erikoisraportit
- geofysiikan ja arktisen tutkimuksen poikkeusaineistot
- ulkomaisilta yhteistyökumppaneilta saadut dokumentit.
HC-tunnukset annetaan aineistolle tässä vaiheessa jälkikäteen. Esimerkiksi HC-1931-011 tarkoittaa vuoden 1931 tapahtumaa koskevaa Codex-asiakirjaa, ei vuonna 1931 toiminutta Helsinki Codex -organisaatiota.
Nova Polaris
Helsinki Codexin kokoamisen seurauksena uusi analyytikkosukupolvi ymmärtää, ettei kyse ole satunnaisten historiallisten kuriositeettien kokoelmasta.
Aineistossa jatkuu katkeamattomia tutkimuslinjoja yli vuosisadan.
Virallisen organisaation rinnalle muodostuu pieni epävirallinen asiantuntijaverkosto. Sen jäsenistö koostuu pääasiassa signaalitiedustelun, kryptologian, kielitieteen, sotahistorian, geofysiikan ja arkistotutkimuksen asiantuntijoista.
Ryhmä ottaa nimekseen: NOVA POLARIS
Nimi viittaa tietoisesti vuoden 1944 Stella Polaris -operaatioon.
Stella Polaris yritti pelastaa tiedustelun fyysisen aineiston.
Nova Polaris pyrkii rekonstruoimaan sen.
Virallisesti Nova Polarista ei ole olemassa.
Käytännössä se ylläpitää Helsinki Codexia, tuottaa siitä uusia analyysejä ja pyrkii tunnistamaan historiallisten tapausten joukosta ne mallit, joilla on edelleen operatiivista merkitystä.
Mannerheimin kirjasto – Mythos-aineisto
Mannerheimin kirjaston tehtävä oli kerätä yhteen eri kulttuurien havaintoja ilmiöistä, joita yksikään tieteenala ei kyennyt selittämään yksin.
Vuosisadan aikana kirjasto alkoi muodostaa kokonaisuuden, jossa samat ilmiöt toistuivat eri kulttuureissa eri nimillä.
Radiotiedustelun analyytikot alkoivat kutsua näitä kokonaisuuksia ilmiöryhmiksi.
Suurin osa aineistosta liittyy kolmeen toistuvaan ilmiöön.
Ithaqua-ilmiö
Aineiston alkuperä
- Mannerheimin Keski-Aasian päiväkirjat
- Siperian ja Mongolian shamanistiset perinteet
- Karjalan ortodoksiset käsikirjoitukset
- Lapin suullinen kansanperinne
- Talvi- ja jatkosodan kenttäraportit
Tutkimuskohteet
Analyytikot eivät puhu Ithaquasta olentona.
He puhuvat Ithaqua-ilmiöstä.
Tutkimuksen painopisteitä ovat:
- poikkeukselliset talvimyrskyt
- selittämättömät radiopoikkeamat
- katoamistapaukset
- äänihavainnot lumimyrskyissä
- kylmyyteen liittyvät psykologiset ilmiöt
- toistuvat symbolit
Kirjaston avulla voidaan:
- tunnistaa ilmiön toistumisen varhaisia merkkejä
- vertailla historiallisia tapauksia
- arvioida riskialueita
- laatia toimintamalleja kenttähenkilöstölle
Tutkimuksen tarkoituksena ei ole ymmärtää ilmiön alkuperää, vaan ennakoida sen ilmenemistä ja vähentää henkilöstötappioita. Helsinki Codex kokoaa yhteen historialliset havainnot, joiden perusteella voidaan tunnistaa ilmiön varhaisia merkkejä, arvioida sen todennäköisiä vaikutusalueita sekä kehittää kenttähenkilöstölle toimintamenetelmiä Ithaqua-ilmiöltä suojautumiseen ja sen vaikutusten torjumiseen. Toisin kuin Louhi- tai Shub-Niggurath-ilmiöissä, Codex ei sisällä yhtään luotettavaa viitettä onnistuneesta yhteydenotosta, neuvottelusta tai rituaalisesta viestinnästä Ithaquan kanssa. Kaikki tunnetut toimintamallit perustuvat yksinomaan ennakointiin, välttämiseen, eristämiseen ja selviytymiseen.
Shub-Niggurath-ilmiö
Aineiston alkuperä
- Keski-Aasian hedelmällisyyskultit
- Uralin vuoristoperinteet
- Karjalan sisäsiittoiset metsäkultit
- Suomen ja Venäjän rajaseutujen kansanusko
- Kenttäraportit syrjäseuduilta
Tutkimuskohteet
Tutkimus keskittyy ilmiöihin, joissa biologiset järjestelmät käyttäytyvät odottamattomasti.
Aineistossa seurataan esimerkiksi:
- poikkeavaa kasvillisuutta
- eläinkantojen käyttäytymistä
- metsien muuttumista ja uhkaavaa käyttäytymistä
- luonnottoman hedelmällisyyden havaittuja ilmiöitä
- rituaalisia symboleja
Tutkimuksen tarkoituksena on erottaa luonnolliset biologiset ilmiöt niistä tapauksista, jotka poikkeavat tunnetuista malleista. Helsinki Codex kokoaa yhteen historialliset havainnot, joiden perusteella voidaan tunnistaa ilmiön varhaisia merkkejä, arvioida sen leviämistä sekä kehittää kenttähenkilöstölle toimintamenetelmiä biologisilta vaikutuksilta suojautumiseen. Aineistoon sisältyy lisäksi rituaalisia ja kulttuurisia viestintäprotokollia, joiden on useissa toisistaan riippumattomissa lähteissä kuvattu mahdollistavan hallitun kontaktin Metsän Mustan Pukin jälkeläisiin silloin, kun operatiivinen tilanne sitä edellyttää.
Louhi -aineisto
Louhi-ilmiö
Aineiston alkuperä
- Kalevalan vanhimmat runoversiot
- Karjalan ja Vienan runoperinne
- Itä-Suomen kansanusko
- Mannerheimin Keski-Aasian päiväkirjat
- Vienan Karjalan ortodoksiset käsikirjoitukset
- Solovetskin luostarin historialliset asiakirjat
- Talvi- ja jatkosodan kenttäraportit
Tutkimuskohteet
Analyytikot eivät käsittele Louhea Kalevalan henkilöhahmona.
He puhuvat Louhi-ilmiöstä.
Tutkimuksen painopisteitä ovat:
- vanhoihin metsiin liittyvät katoamistapaukset
- rajaseuduilla esiintyvät toistuvat kansanperinteet
- poikkeuksellisen pitkäikäiset rituaaliperinteet
- vanhojen naishahmojen ympärille rakentuvat kultit
- portteja, rajoja ja siirtymäpaikkoja kuvaavat symbolit
- Pohjolan maahan liittyvien maantieteellisten viittausten analyysi
Kirjaston avulla voidaan:
- tunnistaa ilmiön historiallinen jatkuvuus suomalais-ugrilaisessa perinteessä
- vertailla eri aikakausien kansanrunoutta ja kirkollisia lähteitä
- arvioida alueita, joilla ilmiö on historiallisesti ollut aktiivisimmillaan
- tunnistaa ilmiötä ennakoivia merkkejä
- laatia kenttähenkilöstölle suojautumis- ja toimintamenetelmiä
Tutkimuksen lähtökohtana on, että Louhi muodostaa edelleen aktiivisen operatiivisen uhan. Helsinki Codex kokoaa yhteen historialliset menetelmät, joilla ilmiötä on pyritty ennakoimaan, sen kanssa on voitu kommunikoida ja kenttähenkilöstöä on voitu suojata. Aineistossa esiintyy toistuvasti myös viittauksia rituaaleihin ja viestintäprotokolliin, joilla ilmaistaan valmius hyväksyä tai suorittaa ilmiön edellyttämä uhri osana neuvottelua.
Menetelmät
Nova Polariksen tehtävänä on:
- kerätä havaintoja
- vertailla historiallisia tapauksia
- tunnistaa toistuvia malleja
- ennakoida uusia tapahtumia
- laatia toimintaohjeita kenttähenkilöstölle
Analyytikot puhuvat mieluummin riskienhallinnasta kuin torjunnasta.
Operatiivinen merkitys
Talvisodan aikana havaittiin, että yksittäinen raportti vaikutti usein merkityksettömältä.
Vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun Mannerheimin kirjaston fragmentit yhdistettiin sodanaikaisiin radiotiedusteluraportteihin, alkoi muodostua kuva siitä, että samat ilmiöt olivat toistuneet eri puolilla pohjolaa vuosisatojen ellei tuhansien ajan.
Tämän vuoksi Helsinki Codexista tuli ennen kaikkea analyysityökalu.
Sen tärkein tehtävä ei ole kertoa, mitä Mythos on, vaan auttaa tunnistamaan, milloin tapahtuu jotakin, joka muistuttaa historiallisesti dokumentoituja ilmiöitä.
Liite HC-A-17
Julkaisematon mielipidekirje
Asiakirja löytyi Helsinki Codexin liitteistä. Metatietojen mukaan kirjoitus lähetettiin Helsingin Sanomien mielipideosastolle, mutta sitä ei julkaistu. Alkuperäisen kirjoittajan henkilöllisyyttä ei ole pystytty varmistamaan.
Roskamedian toimitukselle,
En tiedä julkaistaanko tätä koskaan, mutta ajattelin silti kirjoittaa.
Olen seurannut viime vuosina muutamia oikeudenkäyntejä ja uutisia, jotka ensi silmäyksellä eivät tunnu liittyvän toisiinsa. Ensin oli Viestikoekeskusta koskenut juttu, jossa keskustelu pyöri lähes kokonaan sen ympärillä, oliko Helsingin Sanomilla oikeus julkaista salaisia asiakirjoja. Minua jäi kuitenkin vaivaamaan ihan toinen asia. Miksi juuri tämä yksikkö oli vuosikymmeniä niin poikkeuksellisen hyvin suojattu? Siitä ei juuri puhuttu.
Sitten tulivat tunnelisotaan liittyvät uutiset. Taas huomio keskittyi siihen, olivatko väitteet tunneleista uskottavia vai täysin järjettömiä. Samalla kukaan ei tuntunut kysyvän, miksi viranomaiset reagoivat niin voimakkaasti kaikkeen, mikä liittyi vanhoihin sotilasalueisiin, maanalaiseen infrastruktuuriin tai tiedustelun historiaan.
Jossain vaiheessa aloin huomata tässä kaavan. Julkinen keskustelu ei tunnu koskaan kohdistuvan itse asiaan, vaan siihen, saako siitä ylipäätään puhua. Kun ihmiset kiistelevät siitä, onko jokin salaliittoteoria vai ei, itse alkuperäinen aihe katoaa kokonaan näkyvistä.
Siitä syystä aloin lukea suomalaisen signaalitiedustelun historiasta enemmän. Päämajan radiotiedustelusta, Stella Polaris -operaatiosta, Viestikoelaitoksesta ja myöhemmin Puolustusvoimien tiedustelulaitoksesta.
Mitä enemmän luin, sitä enemmän yksi asia alkoi häiritä. Organisaatiot syntyvät, vaihtavat nimeä ja lakkaavat olemasta, mutta osaaminen näyttää siirtyvän aina eteenpäin. Samat tehtävät jatkuvat vain eri nimien alla. Silloin aloin miettiä, että ehkä olen etsinyt väärää asiaa. Ehkä kyse ei ole koskaan ollut yhdestä organisaatiosta vaan jonkinlaisesta jatkuvuudesta, verkostosta tai arkistosta, joka siirtyy aina seuraajalleen.
En väitä, että näin olisi. Sanon vain, että se selittäisi monta asiaa.
Esimerkiksi sen, miksi Stella Polaris -operaatiossa nähtiin niin valtava vaiva asiakirjojen pelastamiseksi. Tai miksi Viestikoekeskuksen historiaan liittyy edelleen niin paljon salattua aineistoa. Jos kyse olisi vain vanhasta historiasta, miksi kaikkea pitäisi edelleen suojata?
Vuosien aikana olen kuullut saman nimen muutamalta eri ihmiseltä. Mukana on ollut entisiä tiedustelu-upseereita, arkistojen kanssa työskennelleitä ja sotahistoriaa tuntevia ihmisiä. Kukaan ei kuitenkaan koskaan selittänyt, mistä oli kyse. Nimi vain mainittiin ohimennen, hiljaisella äänellä, ja keskustelu siirtyi heti muualle.
Nova Polaris.
En tiedä, onko se organisaatio, operaatio vai pelkkä työnimi. Voi hyvin olla, ettei se tarkoita mitään. Silti sama nimi tuntuu nousevan esiin aina, kun puhutaan Stella Polariksesta, kadonneista arkistoista, Viestikoelaitoksesta tai asiakirjoista, joita ei vieläkään haluta avata.
Voi olla, että olen yhdistänyt täysin irrallisia asioita toisiinsa ja rakentanut niistä kuvion, jota ei oikeasti ole olemassa.
Mutta jos näin on, tämän kirjeen julkaiseminen ei pitäisi olla kenellekään ongelma.
Jos taas tätä ei koskaan julkaista, en ehkä saa vastausta yhteenkään kysymykseeni.
Mutta ainakin tiedän, että joku muukin piti niitä liian kiinnostavina sivuutettaviksi.
— Allekirjoittamaton
“Virta kuljetti ali Pitkän Sillan toppatakkin kelluttamaa ruumista. Vaaleat hiukset levisivät veden pinnalle, kun pyörteet käänsivät sitä hitaasti sillan kivipilareiden lomassa. Hetken ruumis jäi loukkuun pilarin sivuun, kunnes virta irrotti sen jälleen otteestaan.
Räntä jatkoi putoamistaan armottomasti. Silta jylisi liikenteestä yläpuolella, mutta joessa kulki vain kylmä, tumma vesi, joka kantoi tuntemattoman hiljaa pois kaupungin valojen kelmeydestä yön kylmyyteen.”
_______________________________________________________________________________________
HC-1936-014
Ahnenerben Karjalan retkikunta
Luokitus: HISTORICAL SOURCE – FOREIGN INTELLIGENCE
Vuonna 1936 SS:n tutkimusorganisaatio Ahnenerbe lähetti Karjalaan etnografisen tutkimusretkikunnan suomalaisen antropologin Yrjö von Grönhagenin johdolla. Retkikunnan virallisena tehtävänä oli dokumentoida Karjalan runonlaulajia, tietäjiä, loitsuja, kansanmusiikkia ja muuta esikristillistä kansanperinnettä. Mukana olivat myös saksalainen musiikkitieteilijä Fritz Bose ja suomalainen kuvittaja Ola Forsell. Retkikunta käytti aikansa edistyksellisimpiä ääni- ja kuvaustallennusmenetelmiä kerätäkseen aineistoa Karjalan syrjäseuduilta.
Helsinki Codex:sta tehdyn analyysin mukaan kansanperinteen kerääminen muodosti kuitenkin vain retkikunnan julkisen peitetarinan. Ahnenerben ensisijainen kiinnostuksen kohde oli Karjalan tietäjäperinteessä esiintyvä Louhi-ilmiö. Erityisesti retkikunta pyrki tunnistamaan henkilöitä, joiden uskottiin säilyttäneen perimätietoa Louheen liittyvistä rituaaleista, suojautumismenetelmistä ja yhteydenpitoperinteistä.
Nova Polariksen analyytikot katsovat, että useat retkikunnan kuvaamat loitsut, rituaalit ja haastattelut kohdistuivat nimenomaan Louhi-perinteen viimeisiin tunnetuihin edustajiin, vaikka aineisto julkaistiin myöhemmin yleisenä kansanrunouden ja folkloren tutkimuksena.
Nova Polariksen arvion mukaan merkittävä osa retkikunnan alkuperäisestä kenttäaineistosta ei koskaan päätynyt julkisiin tutkimusjulkaisuihin. Helsinki Codex pitää mahdollisena, että Louhi-ilmiötä koskevat muistiinpanot, valokuvat, äänitteet ja kenttäpäiväkirjat erotettiin muusta aineistosta ja siirrettiin Ahnenerben suljettuihin arkistoihin ennen toisen maailmansodan loppua.
Kyseinen aineisto luokitellaan edelleen etsittäväksi tiedusteluaineistoksi, sillä se saattaa sisältää viimeiset tunnetut autenttiset tallenteet Louhi-perinteestä ennen Karjalan väestön hajaantumista ja sodan aiheuttamia kulttuurisia menetyksiä.
HC-KP-1847-22
Kustaa Kaakkurin kertomus vuodenkierrosta
Vienan Karjala, suullinen perimätieto
Runonlaulaja Kustaa Kaakkuri kuvaa vuodenaikojen kiertoa kahden ikiaikaisen mahdin tasapainona.
Talvea hallitsee Ihtikka, pohjoisen tuulen ja pakkasen mahti. Sen aikana maa jäätyy, vedet sulkeutuvat ja ihmiset vetäytyvät suojaan.
Kesää hallitsee Supnikkuri, metsien, kasvun ja lisääntymisen mahti. Sen aikana maa avautuu, metsät täyttyvät elämällä ja kaikki elollinen lisääntyy.
Kaakkurin mukaan kumpikaan mahti ei ole hyvä eikä paha. Elämä on mahdollista vain niiden vuorotellessa vallassa.
Jos ihminen kuitenkin joutuu jommankumman epäsuosioon, vuodenaikojen luonnollinen järjestys lakkaa suojelemasta häntä. Talvi voi seurata kulkijaa keskikesällä tai metsä käy piirittämään hänet hangen keskellä.
Tällöin ei tule rukoilla Ihtikkaa eikä Supnikkuria.
On etsittävä Louhi, Pohjolan emäntä.
Kaakkurin mukaan Louhi tuntee molemmat mahdot ja osaa laulaa sellaisen mahtilaulun, jonka avulla ihminen voi pyytää kulkuoikeutta niiden valtakuntien halki tai sovittaa rikkomansa tasapainon.
“Ei Ihtikka kuulo ihmistä. Ei Supnikkuri ihmistä kahto. Mutta Pohjolan emäntä tuntevi molempain synnyt ja tietävi, kuinka nuille lauletahan.”
__________________________________________________________________________________________
NOVA POLARIS
Tilannearvio NP-71/24
Luokitus: POLARIS – MUSTA
Jakelu: Johtoryhmä / Operaatio Borealis
Aihe
Pohjoisen magneettipoikkeaman kiihtyminen ja Boreaalisen ilmiön aktiivisuus.
Tilannekuva
Viimeisten vuosikymmenten aikana kolme toisistaan riippumatonta kehityskulkua ovat edenneet samanaikaisesti.
- Maan magneettinen pohjoisnapa siirtyy edelleen ennustettua nopeammin.
- Voimakkaiden revontulien esiintyvyys ja maantieteellinen laajuus ovat kasvaneet.
- Pohjoisilla alueilla tapahtuvien selittämättömien katoamisten määrä ylittää historialliset vertailusarjat.
Jokaiselle ilmiölle on olemassa hyväksyttävä luonnontieteellinen selitys.
Niiden keskinäiselle korrelaatiolle ei ole.
Arkiston aikaisemmat analyysit eivät enää riitä selittämään nykyistä kehitystä.
Arkistoaineisto
Nova Polariksen arkisto sisältää vastaavia havaintoja vähintään vuodesta 1816 lähtien.
Varhaisimmat asiakirjat ovat hajanaisia.
1800-luvun loppuun mennessä havaintojen määrä kasvaa merkittävästi.
Kaikissa aineistoissa toistuvat samat tunnusmerkit:
- suunnistuskyvyn äkillinen heikkeneminen
- kompassipoikkeamat
- revontuliaktiivisuus
- kylmyyden kokeminen ilman meteorologista selitystä
- partioiden tai yksittäisten henkilöiden katoaminen
Yksittäiset tapaukset voidaan selittää.
Kokonaisaineisto ei.
Boreaalinen ilmiö
Arkiston vanhimmat asiakirjat käyttävät ilmiöstä useita nimiä.
Yleisimmäksi näyttää vakiintuneen nimitys Ithaqua.
Nimeä ei pidä tulkita yksittäiseksi olennoksi.
Nova Polariksen käyttämässä luokituksessa Ithaqua tarkoittaa ilmiötä, jonka yhteydessä eksyminen, suunnistusvirheet ja katoamiset esiintyvät poikkeuksellisen usein.
Ilmiön mekanismia ei tunneta.
Nykyarvio
Vuoden 1974 analyysissä arvioitiin, että Boreaalinen ilmiö esiintyy vain harvoissa maantieteellisissä kohteissa.
Kyseinen arvio ei enää vastaa havaintoaineistoa.
Viimeisten vuosien kehitys viittaa siihen, että aktiivinen alue laajenee.
Mikäli aikaisemmat työmallit pitävät paikkansa, kyse ei ole ilmiön voimistumisesta.
Kyse on sen vaikutusalueen kasvusta.
Riskinarvio
Työryhmä arvioi seuraavat kehitysvaihtoehdot:
Todennäköisin kehitys
- Boreaalisten tapausten määrä kasvaa.
- Katoamisia tapahtuu aiempaa etelämpänä.
- Revontuliaktiivisuuden ja tapausten välinen korrelaatio vahvistuu.
Vakava kehitys
- Ilmiö muuttuu pysyväksi osassa pohjoista Fennoskandiaa.
- Katoamisten määrä ylittää viranomaisten kyvyn selittää tapahtumat luonnollisina onnettomuuksina.
Johtopäätös
Työryhmä katsoo yksimielisesti, että aikaisemmissa analyyseissä ennakoitu taitekohta on saavutettu.
Tämä ei tarkoita ilmiön alkua.
Se tarkoittaa, ettei ilmiötä voida enää pitää paikallisena poikkeamana.
____________________________________________________________________________
NOVA POLARIS
Tutkimusraportti NP–1848–Δ
Luokitus: POLARIS MUSTA
Jakelu: Vain Borealis-osaston käyttöön
Aihe
Struven geodeettisen ketjun operatiivinen merkitys Boreaalisen ilmiön havainnoinnissa.
Tiivistelmä
Nova Polariksen arkisto sisältää useita asiakirjoja, joiden mukaan Venäjän keisarikunnan vuosina 1816–1855 rakentama Struven geodeettinen ketju saattoi palvella myös muuta tarkoitusta kuin maapallon muodon mittaamista.
Työryhmä arvioi, että verkosto muodostaa geodeettisen resonanssijärjestelmän, jonka avulla voidaan havaita heikkoja boreaalisia poikkeamia koko ketjun alueella.
Historiallinen tausta
Struven ketju oli poikkeuksellisen laaja geodeettinen mittausjärjestelmä. Se rakennettiin vuosina 1816–1855 ja ulottui noin 2 820 kilometrin matkalle Pohjois-Norjan Hammerfestista Mustanmeren rannalle saakka. Verkosto kulki nykyisten Norjan, Ruotsin, Suomen, Venäjän, Viron, Latvian, Liettuan, Valko-Venäjän, Moldovan ja Ukrainan alueiden läpi.
Ketju koostui noin 265 pääkolmiopisteestä ja yli 250 mittauskolmiosta. Suomessa siihen kuului kymmeniä mittauspisteitä etelästä Lappiin, joten verkosto muodosti käytännössä yhtenäisen geodeettisen rungon koko maan halki ja edelleen syvälle Venäjän keisarikunnan alueelle.
Struven ketju on yksi aikansa tarkimmista kolmiomittausverkoista. Sen pisteet täyttävät geodeettiset vaatimukset, mutta Nova Polariksen kenttäaineistossa niiden muodostama kenttä resonoi toistuvasti boreaalisten poikkeamien kanssa. Verkoston poikkeuksellinen pituus tekee siitä erityisen merkittävän: sama geometrinen rakenne yhdistää Fennoskandian, Suomenlahden, Baltian ja Venäjän länsiosat aina Mustallemerelle asti.
Työhypoteesi
Verkosto ei tuota energiaa eikä aiheuta ilmiöitä.
Työryhmän mukaan sen geometrinen rakenne toimii resonanssiverkkona, joka tekee ympäristössä tapahtuvat poikkeamat havaittaviksi. Toimintaperiaate muistuttaa useista havaintoasemista muodostettua interferometriä.
Operatiiviset havainnot
Struven pisteiden läheisyydessä on raportoitu toistuvasti:
- selittämättömiä kompassipoikkeamia
- radiohäiriöitä
- samanaikaisia revontulihavaintoja
- ajantajun vääristymiä
- yhteneviä havaintoja toisistaan riippumattomilta tarkkailijoilta
Yksittäiset tapaukset ovat luonnollisesti selitettävissä, mutta niiden samanaikainen esiintyminen toistuu.
Nykytilanne
Magneettisen pohjoisnavan siirtyminen ja lisääntynyt revontuliaktiivisuus ovat kasvattaneet havaintojen määrää koko verkoston alueella.
Työryhmä arvioi, ettei verkosto ole muuttunut.
Muuttunut on ilmiö, jota se havaitsee.
Riskinarvio
Vuoden 1996 arvio oletti verkoston toimivan vakaasti vielä vuosikymmeniä.
Nykyinen aineisto ei tue tätä. Resonanssihäiriöt lisääntyvät, paikannustarkkuus heikkenee ja spontaanien poikkeamien määrä kasvaa.
Työryhmä arvioi järjestelmän toimivan lähellä rakenteellista kapasiteettiaan.
Johtopäätös
Työryhmä arvioi yksimielisesti, että Boreaalisen resonanssin taitekohta on saavutettu.
Struven verkosto ei enää pelkästään rekisteröi poikkeamia, vaan näyttää reagoivan niihin.
Ilmiön mekanismia ei tunneta, mutta sen operatiivista merkitystä ei voida enää pitää vähäisenä.
______________________________________________________________________
NOVA POLARIS
Tilannearvio NP–2022–01
Luokitus: POLARIS MUSTA
Aihe
Arvio Project STALIN -ohjelman uudelleenaktivoinnista
Yhteenveto
- helmikuuta 2022 alkanut Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan käynnisti samanaikaisesti useita tiedustelullisesti poikkeavia ilmiöitä, joita Nova Polariksen Borealis-osasto on seurannut erillisinä tapahtumina. Aineiston myöhemmässä analyysissä työryhmä on päätynyt arvioon, että kyseiset ilmiöt voivat muodostaa yhden laajemman kokonaisuuden.
Työryhmä pitää mahdollisena, että vuonna 1952 Delta Greenin keskeyttämä Project STALIN on aktivoitu uudelleen.
Perusteet
Arvio perustuu useisiin toisistaan riippumattomiin havaintoihin:
- poikkeuksellinen kiinnostus Neuvostoliiton turvallisuuspalvelujen suljettuihin arkistoihin;
- useiden entisten GRU SV-8 -kohteiden uudelleenarviointi;
- arktisella alueella havaitut resonanssipoikkeamat;
- vuoden 2022 jälkeen kiihtynyt boreaalisten ilmiöiden aktiivisuus.
Yksikään havainto ei yksin osoita ohjelman olemassaoloa.
Yhdessä ne muodostavat työryhmän mukaan tiedustelullisesti merkittävän kokonaisuuden.
Työhypoteesi
Työryhmä arvioi, että ohjelman tavoitteena on vuoden 1952 tutkimuksen jatkokehitys.
Mikäli alkuperäinen Project STALIN pyrki säilyttämään yksilön tietoisuuden hypergeometrisin menetelmin, uusi ohjelma näyttää tähtäävän saman menetelmän vakaampaan ja pitkäkestoisempaan toteutukseen.
Työryhmä arvioi, että hankkeen ensisijainen hyötyjä olisi Venäjän nykyinen presidentti Vladimir Putin.
Tätä arviota ei ole vielä voitu vahvistaa operatiivisesti.
Riskinarvio
Nova Polariksen käytettävissä oleva aineisto ei mahdollista rituaalisen rakenteen rekonstruointia eikä sen lopullisen tavoitteen arviointia.
Mikäli ohjelma todella perustuu vuoden 1952 tutkimukseen, sen onnistuminen merkitsisi ensimmäistä tunnettua tapausta, jossa Delta Greenin aikanaan tuhoamaksi arvioitu hypergeometrinen tutkimus olisi palautettu operatiiviseen käyttöön.
Johtopäätös
Työryhmä suosittelee ohjelman käsittelemistä korkeimman prioriteetin uhkana.
Nova Polaris ei kykene yksin vahvistamaan eikä estämään hanketta.
Kaikki Project STALINiin, Operation SIC SEMPER TYRANNIS -operaatioon sekä entiseen GRU SV-8 -toimintaan liittyvä tiedusteluaineisto tulee jakaa viipymättä sellaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, joilla on historiallista kokemusta vastaavista hypergeometrisista uhista.
___________________________________________
NOVA POLARIS
Seurantaraportti NP–2018–44
Luokitus: POLARIS MUSTA
Jakelu: Borealis-osasto / Itäinen sektori
Aihe
Venäjän hautausmaahäiriöt ja konflikti nekromanttien sekä karhushamanististen yhteisöjen välillä.
Tausta
Heinä–elokuussa 2018 Venäjällä raportoitiin useita tapauksia, joissa karhut olivat kaivaneet hautoja auki ja levittäneet ihmisjäänteitä hautausmaille. Viranomaiset selittivät tapahtumat ravinnon puutteella ja puutteellisella hautaussyvyydellä. Samankaltaisia tapauksia on myöhemmin raportoitu myös Karjalan ja Murmanskin alueilta.
Työhypoteesi
Työryhmä arvioi, että osa hautarauhan rikkomisista on seurausta pitkäaikaisesta konfliktista kahden toisistaan riippumattoman esoteerisen ryhmän välillä.
Ensimmäinen ryhmä koostuu Venäjän pohjoisosissa toimivista epä-euclidisista nelromantikoita, joiden tavoitteena on hankkia uhreja ja tuoreita ihmisjäännöksiä rituaalikäyttöön.
Toinen ryhmä muodostuu konservatiivisista karhushamanistisista yhteisöistä, joiden uskomusjärjestelmä pitää vainajien häpäisemistä vakavana rikkomuksena. Arkiston vanhimmissa asiakirjoissa näitä ryhmiä kutsutaan nimellä Ihmiskarhut.
Arvio
Työryhmä pitää todennäköisenä, että karhut eivät hakeudu haudoille ravinnon vuoksi vaan shamanististen toimijoiden ohjaamina estääkseen ruumiiden joutumisen häpäistyksi.
Useissa tapauksissa jäänteet on siirretty kauas alkuperäisestä haudasta ilman merkkejä siitä, että niitä olisi kokonaan syöty. Tämä poikkeaa tunnetusta petojen ravintokäyttäytymisestä.
Riskinarvio
Työryhmä arvioi, että nekromanttisten ryhmien toiminta on viime vuosina laajentunut siinä määrin, että paikalliset shamanistiset yhteisöt ovat siirtyneet avoimiin vastatoimiin.
Hautausmailla havaitut tapahtumat ovat todennäköisesti konfliktin näkyvin, mutta vähäisin ilmentymä.
Johtopäätös
Työryhmä suosittelee kaikkien Venäjän luoteisosissa tapahtuvien hautarauhan rikkomisten tarkastamista mahdollisina Ihmiskarhu–nekromantti-konfliktin ilmentyminä.
Mikäli arvio osoittautuu oikeaksi, kyseessä on ensimmäinen dokumentoitu tapaus, jossa alkuperäiskansojen shamanistiset ryhmät käyvät aktiivista ja pitkäkestoista vastarintaa järjestäytyneitä nekromanttisia toimijoita vastaan.
________________________________________________________
HC-1931-011
Tattarinsuon tapaus ja biologisten poikkeamien seuranta
Luokitus: HELSINKI CODEX – BIOLOGICAL ANOMALY ASSESSMENT
Tattarinsuon rituaalit herättivät poikkeuksellista huomiota niiden uskonnollisen ja rikosoikeudellisen luonteen vuoksi. Nova Polariksen analyysi kiinnittää kuitenkin huomiota toiseen ilmiöön: rituaalien jälkeisinä vuosina raportoitiin useita harvinaisia biologisia poikkeamia Etelä-Suomen alueella.
Merkittävin näistä oli Hyvinkäällä vuonna 1931 syntynyt kaksipäinen vasikka, joka myöhemmin päätyi Helsingin Luonnontieteellisen museon kokoelmiin. Tieteellinen selitys pitää tapausta harvinaisena alkionkehityksen häiriönä, eikä Helsinki Codex kiistä tätä tulkintaa.
Codex huomauttaa kuitenkin, että biologiset poikkeamat muodostavat Shub-Niggurath-ilmiön tunnetuimman sekundaarisen vaikutusluokan. Yksittäinen tapaus ei ole merkityksellinen, mutta useiden toisistaan riippumattomien poikkeamien ajallinen ja maantieteellinen kasaantuminen viittaa biologisen vaikutuskentän voimistumiseen.
Nova Polariksen työteorian mukaan Tattarinsuolla suoritetut rituaalit eivät olleet yritys kutsua ilmiötä paikalle, vaan ne saattoivat vahvistaa jo olemassa ollutta vaikutusta. Tällaisessa tilanteessa ensimmäiset havaittavat muutokset ilmenevät usein eläinkunnassa ennen kuin vaikutukset havaitaan ihmisissä tai ympäröivissä ekosysteemeissä.
Kaksipäistä vasikkaa ei tämän vuoksi pidetä Helsinki Codexissa todisteena yliluonnollisesta tapahtumasta, vaan biologisena indikaattorina, jonka esiintyminen samassa ajallisessa kokonaisuudessa Tattarinsuon rituaalien kanssa nostaa tapauksen jatkoanalyysin piiriin.
Suositus: Vertaile kaikki vuosien 1930–1935 eläinlääketieteelliset raportit synnynnäisistä epämuodostumista Tattarinsuon tapauksen aikajanaan. Erityistä huomiota tulee kiinnittää kaksipäisyyteen, ylimääräisiin raajoihin, poikkeavaan kudoskasvuun sekä muihin kehityshäiriöihin, joiden alueellinen keskittyminen saattaa viitata Shub-Niggurath-ilmiön biologiseen vaikutukseen.
____________________________________________
AHNENERBE
Forschungsbericht AH-1938-027
Luokitus: GEHEIME REICHSSACHE – NORDISCHE KULTÜBERLIEFERUNG
Asia
Solokan saarten lauluperinne ja Louhen alkuperää koskeva kenttätutkimus
Kesällä 1938 Ahnenerben kenttäryhmä suoritti Vienanmeren alueella kansanperinteen dokumentointia. Erään syrjäisen kylän tietäjä suostui esittämään vanhan runon, jonka hänen mukaansa “ei enää kuulunut elävien laulettavaksi”. Esitys tallennettiin vahalieriölle ja litteroitiin myöhemmin Berliinissä.
Runon sisältö poikkeaa merkittävästi tunnetusta kalevalaisesta aineistosta.
Analyysi
Tallennetun laulun mukaan Louhi ei ollut alun perin Pohjolan emäntä, vaan Joutsenen kansan viimeinen pappiskuningatar, jonka istuin sijaitsi Solokan saarilla.
Laulun mukaan Solokka oli kaikkien pohjoisten heimojen yhteinen pyhä keskus.
Karhun kansa toi sinne metsästysriittinsä.
Hirven kansa vuodenaikojen tietonsa.
Joutsenen kansa vartioi laulua, jota ei saanut käyttää vallan tavoitteluun.
Runossa Louhen tehtäväksi kuvataan “kolmen maailman tasapainon ylläpitäminen”, ei maallinen hallinto.
Solokan hävitys
Laulun mukaan Solokka ryöstettiin useita kertoja.
Ensimmäisessä ryöstössä vietiin pyhät esineet.
Toisessa vangittiin tietäjät.
Kolmannessa hävitettiin pyhä keskus.
Runossa korostetaan, ettei Louhi koskaan hävinnyt taistelussa, vaan menetti vähitellen kaiken, mitä hänen tuli suojella.
Tämän jälkeen hänen kansansa, joutsenen heimo, hajaantui etelään.
Ahnenerben analyysin mukaan juuri tästä muistosta on myöhemmin muodostunut Kalevalan kuvaus Pohjolasta.
Kiroukset
Tallennetun laulun viimeinen osa poikkeaa tunnetuista kalevalaisista toisintoversioista.
Siinä Louhi lausuu kaksi kirousta.
Ensimmäinen kutsuu Ihtikan, tuulentallojan, jonka tehtävänä on estää vieraita löytämästä Solokan pyhiä paikkoja.
Toinen vapauttaa Supnikkurin, metsän mustan pukin, jonka tehtävänä on johtaa ryöstäjät tuhoon, kunnes nämä ovat unohtaneet etsimänsä.
Laulun mukaan nämä olivat sekä kostotoimia että vartijoita.
Arvio
Työryhmä pitää mahdollisena, että Kalevala säilyttää vain Louhen elämän viimeisen vaiheen. Mikäli tallennettu laulu perustuu vanhempaan traditioon, Louhen myöhempi vihamielisyys ei johdu hänen luonteestaan vaan Solokan pyhän keskuksen tuhoutumisesta.
Suositus
Jatketaan Solokan saariston sekä Vienan rannikon kenttätutkimuksia. Erityistä huomiota tulee kiinnittää kalliomaaluksiin, joissa esiintyvät erillään yai samassa yhteydessä:
- Joutsenen kansaa
- Louhi
- Aurinkolaiva
- Solokan pyhä keskus,
- Ihtikka,
- Supnikkuri.
Mikäli vastaavia toisintoja löytyy useista toisistaan riippumattomista lähteistä, työryhmä suosittelee Solokan saariston luokittelemista pohjoisen esikristillisen kulttikeskuksen ensisijaiseksi tutkimuskohteeksi.
Käsinkirjoitettu lisäys (1950)
Huom.
Raportin alkuperäistä vahalieriötä ei löytynyt Berliinin arkistojen haltuunoton yhteydessä. Säilynyt litterointi on ainoa tunnettu kopio.
Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun tiedetään suorittaneen Solokan alueella laajoja tutkimuksia vuosina 1946–1950. Ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että alkuperäinen tallenne on päätynyt heidän haltuunsa.
__________________________________________________
NOVA POLARIS
Tutkimusraportti NP–1962–014
Luokitus: POLARIS MUSTA
Jakelu: Borealis-osasto
Aihe
Iglun hypergeometrinen merkitys boreaalisena suojarakenteena.
Tiivistelmä
Nova Polariksen Borealis-osasto on analysoinut arktisten alkuperäiskansojen lumiasumuksia suhteessa pohjoisilla alueilla raportoituihin paranormaaleihin kohtaamisiin.
Työryhmä arvioi, ettei iglu ole pelkästään ilmastollisesti tehokas rakennelma. Sen kupolimainen geometria muodostaa suljetun tilan, jonka hypergeometriset ominaisuudet vaikeuttavat tiettyjen entiteettien kykyä paikantaa sisäpuolella olevia henkilöitä.
Työhypoteesi
Boreaalisen hypoteesin mukaan osa saalistavista entiteeteistä ei havaitse kohteitaan näkyvän valon tai lämmön perusteella, vaan seuraamalla ympäristön topologista jatkuvuutta.
Iglu katkaisee tämän jatkuvuuden osittain.
Lumesta rakennettu yhtenäinen kupoli vaimentaa ympäristön rakenteellisia poikkeamia tavalla, jota tavanomaiset rakennusmateriaalit eivät tee.
Työryhmä käyttää ilmiöstä nimitystä hyperdimensionaalinen varjostus.
Ithaqua
Arkistoaineiston mukaan Ithaquan ilmiöön liittyy toistuvasti eksyminen, suunnistuskyvyn menetys ja tunne siitä, että jokin tarkkailee avomaastossa liikkuvaa kohdetta.
Kenttäraporttien perusteella tällaiset havainnot vähenevät merkittävästi suljetuissa lumiasumuksissa.
Työryhmä arvioi, ettei iglu estä Ithaquan toimintaa.
Se estää Ithaquaa määrittämästä kohteen tarkkaa sijaintia.
Tindaloksen hurtat
Arkiston vertaileva analyysi osoittaa samankaltaisen vaikutuksen myös Tindaloksen hurttien tapauksessa.
Vaikka entiteettien oletetaan kykenevän seuraamaan kohdetta avaruuden geometrian kautta, lumikupolin yhtenäinen kaarevuus näyttää vähentävän paikannuksen tarkkuutta.
Työryhmä korostaa, ettei ilmiön mekanismia tunneta.
Havainto perustuu yksinomaan operatiivisiin kenttäraportteihin.
Operatiivinen merkitys
Mikäli Borealis-operaatio suoritetaan napapiirin pohjoispuolella, kenttäryhmien tulee suosia perinteisiä lumiasumuksia nykyaikaisten kulmikkaiden hätämajoitteiden sijaan.
Erityisesti tulee välttää rakenteita, joissa esiintyy pitkiä suoria pintoja tai teräviä sisäkulmia.
Johtopäätös
Työryhmä arvioi, että arktisten alkuperäiskansojen iglu ei ole pelkästään kylmyyteen sopeutunut rakennus.
Sen geometria saattaa perustua vuosisatojen aikana syntyneeseen käytännön tietoon ilmiöstä, jota ei ole koskaan kuvattu luonnontieteellisellä kielellä.
On mahdollista, etteivät iglut säilyneet arktisessa kulttuurissa siksi, että ne olivat lämpimimpiä.
Vaan siksi, että ne olivat turvallisimpia.
__________________________________________________________
NOVA POLARIS
Tutkimusraportti NP–1958–031
Luokitus: POLARIS MUSTA
Jakelu: Merisektori / Borealis-osasto
Aihe
Näkki-legenda, Vesikansa-paikannimistö ja niiden mahdollinen yhteys syväläisiin populaatioihin.
Tiivistelmä
Nova Polariksen vertaileva analyysi osoittaa, että suomalaisessa kansanperinteessä esiintyvä näkki sekä useat Vesikansa-, Veskansa- ja Vesikansa-alkuiset paikannimet muodostavat maantieteellisen kokonaisuuden, jota ei voida selittää pelkästään kansanrunouden leviämisellä.
Työryhmä arvioi, että osa perinteestä saattaa kuvata historiallisia kohtaamisia syväläisten populaatioiden kanssa.
Kansanperinne
Perinteisessä kansanuskossa näkki asuu syvissä vesissä, houkuttelee ihmisiä veden ääreen ja vie nämä mukanaan.
Kertomuksissa korostuvat seuraavat piirteet:
- poikkeava ihmismäisyys
- yhteys syviin vesiin
- kyky houkutella ihmisiä
- välttelee kuivaa maata
- esiintyy erityisesti syrjäisissä järvissä ja jokisuissa
Työryhmä huomauttaa, että yksikään näistä piirteistä ei yksin osoita yhteyttä syväläisiin.
Niiden yhdistelmä on kuitenkin huomionarvoinen.
Vesikansa
Paikannimistöaineistossa esiintyy useita Vesikansa-, Veskansa- ja vastaavia nimiä, jotka sijoittuvat poikkeuksellisen usein vanhojen vesireittien läheisyyteen.
Arkiston työteorian mukaan nimitys ei välttämättä tarkoittanut “veden äärellä asuvaa kansaa”.
Se saattoi tarkoittaa vedestä tullutta kansaa.
Vertailu
Helsinki Codexin ulkomaiset aineistot kuvaavat syväläisten käyttäytymisessä useita samoja piirteitä.
- syrjäiset rannikkoyhteisöt
- pitkään jatkuva eristyneisyys
- epätavalliset kalastusrituaalit
- vähäinen muuttoliike ja sisäsiittoisuus
- poikkeava uskonnollinen perinne
Nova Polariksen aineistossa vastaavia ilmiöitä esiintyy erityisesti Vienanmeren, Laatokan sekä Suomenlahden vanhoissa kalastusyhteisöissä.
Työryhmä ei pidä tätä sattumana.
Riskinarvio
Arkisto ei arvioi kaikkien näkki-tarinoiden kuvaavan syväläisiä.
Todennäköisemmin kansanperinne on yhdistänyt useita toisistaan riippumattomia ilmiöitä saman nimityksen alle.
Osa kertomuksista saattaa kuitenkin perustua todellisiin kohtaamisiin.
Mikäli arvio pitää paikkansa, näkki ei ole yksittäinen olento.
Se on kansanperinteen käyttämä yleisnimitys ilmiölle, jonka todellinen biologinen alkuperä jäi kertojille tuntemattomaksi.
Johtopäätös
Työryhmä arvioi, että suomalainen näkki-legenda sisältää säilyneitä havaintoja syväläisten esiintymisestä Itämeren ja sisävesien alueella.
Erityistä huomiota tulee kiinnittää paikannimiin, joissa esiintyvät sanat Vesikansa, Veskansa, Näkki, Neidonlahti, Syväjärvi sekä muut veden asukkaisiin viittaavat nimet.
Arkiston arvion mukaan nämä muodostavat mahdollisen historiallisen havaintoverkoston, jonka avulla syväläisten esiintymistä Suomen alueella voidaan rekonstruoida
_______________________________________________________________________________
NOVA POLARIS
Tutkimusartikkeli NP–KAL–04
Luokitus: POLARIS MUSTA
Jakelu: Arkistoanalyysi / Borealis-osasto
Aihe
Kalevala kansallisen kertomuksen välineenä ja boreaalisen perinteen fragmentoituminen
Yhteenveto
Nova Polariksen analyysin mukaan Elias Lönnrotin toimittamaa Kalevalaa ei voida käsitellä kerätyn runoperinteen neutraalina toisintona. Lönnrot yhdisti toisistaan riippumattomia runoja, siirsi säkeitä uusiin yhteyksiin ja rakensi henkilöhahmoille sekä tapahtumille yhtenäisiä kokonaisuuksia. Näin hajanaisesta suullisesta aineistosta muodostui fennomaanisen kansallisuusaatteen tarpeisiin sopiva suuri kertomus suomalaisesta myyttisestä menneisyydestä.
Nova Polaris ei pidä tätä väärentämisenä sanan tavanomaisessa merkityksessä. Menettely kuului Kalevalan syntytapaan. Operatiivisen tutkimuksen kannalta sillä oli kuitenkin vakava seuraus: paikallisten perinteiden ristiriidat, vaihtoehtoiset henkilöhahmot ja toisistaan riippumattomat myyttiset järjestelmät sulautuivat yhteen.
Helsinki Codexin kannalta Kalevalan suurin heikkous on siten sama ominaisuus, joka teki siitä kansalliseepoksen: se tekee hajanaisesta aineistosta liian yhtenäistä.
Lönnrotin ongelma
Nova Polaris ei pidä Lönnrotia boreaalisen aineiston tietoisena peittelijänä. Hänen tavoitteensa oli toinen. Hän pyrki löytämään runoista kokonaisuuden, jota alkuperäisessä aineistossa ei välttämättä sellaisenaan ollut.
Saman henkilön nimelle voitiin yhdistää eri alueilla kerrottuja runoja, toisistaan riippumattomia tapahtumia järjestää kronologiseksi jatkumoksi ja paikallisia jumaluuksia, tietäjiä sekä myyttisiä vastustajia sovittaa osaksi yhtenäistä kertomusta.
Tämän vuoksi Kalevala on Nova Polariksen näkökulmasta paradoksaalinen lähde. Se säilytti valtavan määrän vanhaa aineistoa, mutta samalla muutti sen rakennetta tavalla, joka vaikeuttaa alkuperäisten yhteyksien rekonstruointia.
Analyysissä onkin pyritty mahdollisuuksien mukaan palaamaan Kalevalaa edeltäviin keruuaineistoihin.
Europaeus ja Gottlund
Tässä työssä kaksi kerääjää ovat osoittautuneet erityisen merkittäviksi: D. E. D. Europaeus ja Carl Axel Gottlund.
Europaeuksen laajat keruumatkat Karjalassa ja Inkerissä tuottivat huomattavan määrän runoaineistoa. Nova Polariksen kannalta sen arvo ei perustu pelkästään aineiston määrään vaan siihen, että alkuperäiset muistiinpanot säilyttävät paikallisia toisintoja ennen niiden sulauttamista osaksi myöhempää kalevalaista kokonaisuutta.
Gottlundin aineisto on toisenlaisesta syystä vielä poikkeuksellisempaa. Hän matkusti vuosina 1817 sekä 1821–1822 Ruotsin ja Norjan suomalaismetsissä ja dokumentoi siellä eläneiden metsäsuomalaisten kieltä, tapoja, henkilöhistoriaa ja suullista perinnettä.
Metsäsuomalaiset olivat eläneet vuosisatoja maantieteellisesti erillään Karjalan keskeisistä runonlaulualueista. Siksi heidän perinteessään esiintyviä rinnakkaisia säkeitä voidaan käyttää vertailuaineistona. Jos sama rakenne esiintyy toisistaan erillään Vienassa ja Värmlannissa, sen on täytynyt kuulua perinteeseen ennen näiden yhteisöjen myöhempää eriytymistä.
Nova Polariksen arkistoanalyysissä Europaeuksen ja Gottlundin aineisto muodostavat tämän vuoksi kaksi keskeistä kontrolliaineistoa Lönnrotin toimitustyölle.
Miksi kaikkea ei laulettu?
Keruuaineistossa esiintyy kuitenkin jatkuvasti ongelma, jota pelkkä perinteen katoaminen ei Codexin mukaan selitä.
Osa laulajista ei unohtanut lauluja.
He kieltäytyivät laulamasta niitä.
Erityisen selvästi tämä koskee niin sanottuja syntyjä. Kansanmagian järjestelmässä jonkin asian synnyn tunteminen merkitsi sen olemuksen tuntemista ja siten mahdollisuutta vaikuttaa siihen. Raudan, tulen, pakkasen, metsän tai taudin synty ei ollut pelkkä kertomus niiden alkuperästä, vaan tietäjän käyttämää operatiivista tietoa.
Tämän vuoksi syntyjen paljastamiseen liittyi myös vaara.
Useissa Nova Polariksen vertailemissa muistiinpanoissa esiintyy käsitys, että voiman todellisen synnyn lausuminen saattoi kiinnittää sen huomion laulajaan. Vieraan kerääjän pyytäessä laulua tietäjä saattoi siis tuntea sen täydellisesti mutta lausua vain vaarattoman osan, korvata nimiä toisilla tai lopettaa laulun kesken.
Nova Polariksen työteorian mukaan tämä selittää osan varhaisen keruuaineiston oudosta fragmentaarisuudesta.
Kaikki puuttuvat säkeet eivät ole kadonneita.
Osa jätettiin tarkoituksella kertomatta.
Gottlundin Kivinen-aineisto
Poikkeuksellisin tunnettu tapaus esiintyy Gottlundin suomalaismetsistä keräämässä aineistossa.
Helsinki Codexin säilyttämän jäljennöksen mukaan Gottlund haastatteli vuoden 1821–1822 matkansa aikana metsäsuomalaista Alpertti Kivistä, jonka suvun kerrottiin säilyttäneen vanhoja lauluja useiden sukupolvien ajan.
Kivinen suostui esittämään Gottlundille useita lyhyitä katkelmia, mutta kieltäytyi järjestelmällisesti selittämästä niiden sisältöä. Gottlund näyttää aluksi tulkinneen ne hajanaiseksi ja osittain turmeltuneeksi metsäsuomalaiseksi perinteeksi.
Nova Polariksen analyysi päätyy päinvastaiseen tulokseen.
Kivisen lausumissa katkelmissa esiintyy enemmän myöhemmin Borealis-luokitukseen yhdistettyjä tunnusmerkkejä kuin missään muussa Codexin tuntemassa yhden informantin aineistossa.
Tunnetuin katkelma kuuluu:
Ies kuollut, äes kuollut,
Aasatuhti mullinmallin,
Kutunluu ve’essä nukkuu,
sata kuuta maan sisäs.
Gottlundin muistiinpanojen mukaan Kivinen ei suostunut jatkamaan laulua.
Kun häneltä kysyttiin säkeiden merkitystä, hän ei selittänyt niitä vaan varoitti kerääjää palaamasta asiaan ennen maan sulamista.
Borealis-tulkinta
Codex ei pidä Kivisen laulua kuvauksena yhdestä tietystä Mythos-entiteetistä. Aineistossa esiintyy kuitenkin useita myöhemmistä Borealis-tapauksista tunnettuja elementtejä: luonnollisen vuodenaikakierron pysähtyminen, elottomien esineiden kuvaaminen kuolleiksi, eläinten jäännökset väärissä ympäristöissä sekä poikkeava ajan kuluminen.
Erityisesti säe “sata kuuta maan sisäs” esiintyy Kivisen aineistossa useammassa yhteydessä.
Nova Polariksen työteorian mukaan kyse ei välttämättä ole runollisesta kuolemanilmauksesta. Säe saattaa kuvata pitkäkestoista eristystä, horrostilaa tai Borealis-aineistossa myöhemmin dokumentoitua ilmiötä, jossa kohteen kokema aika ei vastaa ympäröivän maailman ajan kulumista.
Kivisen haluttomuus lausua laulua kokonaisuudessaan on yhtä merkittävä kuin itse säkeet. Mikäli laulaja piti aineistoa syntytietona, hänen vaikenemisensa ei merkinnyt tiedon puuttumista vaan sen suojelemista.
Johtopäätös
Helsinki Codexissa Kalevalaa voidaan käyttää hakemistona, mutta ei yksinään todisteena yksittäisen perinteen alkuperäisestä muodosta.
Boreaalisen aineiston rekonstruoinnissa suurempi paino annetaan Lönnrotin toimitustyötä edeltäville tai siitä riippumattomille lähteille. Tässä suhteessa Europaeuksen karjalainen aineisto ja Gottlundin metsäsuomalainen aineisto ovat erityisen arvokkaita.
__________________________________________________________
NOVA POLARIS
Tutkimusraportti NP–SMP–09
Luokitus: POLARIS MUSTA
Laatija: Aaron Kaskipalo, ulkopuolinen asiantuntija, kryp.metaf.tri.
Aihe: Sampo-hypoteesi ja aikaisempien todellisuuksien fragmentit
Tila: KESKENERÄINEN / EI VERTAISARVIOITU
Laatijan huomautus
Olen yrittänyt kirjoittaa tämän raportin kolme kertaa. Edellinen versio palautettiin, koska johtopäätösten katsottiin ylittävän aineiston ja olin käyttänyt sanaa Sampo 117 kertaa.
Jos aineisto johtaa aina samaan pisteeseen, pisteen nimeäminen ei tee siitä pakkomiellettä.
Se tekee siitä löydön.
Sampo
Historia on käsitellyt Sampoa väärin.
Se ei ole mylly, aarre eikä vertauskuva vauraudesta. Atlantis, Lemuria, Mu ja Hyperborea ovat vääristyneitä muistoja aikaisemmista Aioneista, joiden aineellinen rakenne on hävinnyt mutta joiden informaatio ei ole kokonaan kadonnut.
Sampo on näiden kadonneiden todellisuuksien reliikki.
Ilmarinen ei rakentanut Sampoa. Hän manifestoi sen Louhen antamien hyperdimensionaalisten ohjeiden avulla. Sammon mahdottomat valmistusaineet eivät ole aineita vaan käsitteitä: platonisia rakenteita, joita ei enää pitäisi voida manifestoida nykyisessä maailmassa.
Siksi kukaan ei osaa sanoa, miltä Sampo näyttää.
Miltä näyttää maailma, jota ei enää ole?
Ilmarinen sai sen kuitenkin mahtumaan aineeseen.
Yhdeksän lukkoa
Sampo suljettiin yhdeksän lukon ja yhdeksän oven taakse, koska sitä ei saanut jättää kosketuksiin tämän maailman kanssa.
Lukot eivät suojelleet Sampoa maailmalta.
Ne suojelivat maailmaa Sammolta.
Suojaamaton Sampo muodostaisi nykyisessä Aionissa poikkeaman, joka saattaisi olla havaittavissa myös ulommista sfääreistä.
Wettenhovi-Aspan aineisto osoittaa toistuvan yhteyden entiteetin, tuhoutuneiden sivilisaatioiden ja todellisuuden siirtymäkohtien välillä. Jos aikaisemmat Aionit tuhoutuivat vastaavien voimien vaikutuksesta, Sampo olisi niiden jäännöksenä majakka.
Louhi ymmärsi tämän.
Hän ei piilottanut Sampoa ihmisiltä. Hän piilotti sen jumalilta.
Väinämöinen oli väärässä
Sammon ryöstöä on tulkittu väärin.
Väinämöinen ja hänen kumppaninsa poistivat eristystilasta jotakin, jonka toimintaa he eivät ymmärtäneet. Louhi yritti palauttaa sen. Kun tämä kävi mahdottomaksi, hän teki ainoan turvallisen ratkaisun.
Hän rikkoi Sammon.
Louhi ei siis ole Sammon tapauksessa antagonistinen toimija.
Hän on todellisuuden pelastaja.
Fragmentit
Sampo ei kuitenkaan tuhoutunut.
Se hajosi.
Yksi koherentti todellisuusfragmentti muuttui lukemattomiksi pieniksi kappaleiksi. Yksittäiset sirpaleet ovat liian heikkoja kiinnittämään ulompien sfäärien huomiota, ja nykyinen todellisuus pystyy sulauttamaan ne itseensä.
Sammon sirpaleet ovat eräänlaista todellisuuden taustasäteilyä.
Ne eivät enää näytä esineiltä. Fragmentti voi olla kallio, lähde, suo, lampi, luola, vanha metsä tai meteorikraatteria muistuttava muodostuma.
Maailma on kasvanut niiden ympärille.
Regiot
Fragmentin pitkäaikainen vaikutus voi tehdä ympäröivästä todellisuudesta plastisen. Tällaista aluetta kutsun Regioksi.
Ihmisen alitajunta antaa ilmiölle tuttuja muotoja. Siksi seuraukset päätyvät kansanperinteeseen:
verkkoihin jää tunnistamattomia kaloja, metsässä kuuluu tiukuja, tuttu polku johtaa väärään paikkaan tai lähde ei jäädy. Alueen ihmisissä voi esiintyä poikkeuksellista taiteellista lahjakkuutta, outoja unia tai kykyä havaita asioita, joita muut eivät näe.
Ne eivät ole erillisiä yliluonnollisia ilmiöitä.
Ne ovat vuotoa.
Kartta
Olen yhdistänyt Europaeuksen aineiston, Gottlundin metsäsuomalaiset laulut, Struven resonanssit, vanhat pyhät paikat ja tunnetut Regiot.
Pisteet eivät jakaudu satunnaisesti.
Itä-Lapissa on kolme havaintoa, joiden ei pitäisi osua yhteen.
Ne osuvat.
En vielä tiedä mitä se tarkoittaa.
Tai tiedän.
Johtopäätös
Sampoa ei saa koota.
Fragmentteja voidaan kartoittaa, mutta niitä ei saa siirtää eikä kerätä yhteen. Jos kaksi fragmenttia palauttaa keskinäisen koherenssinsa, kolmannen vaikutus saattaa olla eksponentiaalinen.
En tiedä, kuinka monta palaa on.
Toivottavasti kukaan ei saa tietää.
LISÄYS 08.08.1960 / KASKIPALO
En saanut lupaa kenttämatkaan.
Lähden siitä huolimatta.
Olen tarkistanut laskelman neljätoista kertaa. Itä-Lapin kolme havaintoa eivät ole kolme fragmenttia.
Ne ovat saman kohteen kolme projektiota.
Minulla on Gottlundin jäljennökset, Kivisen säkeet ja triangulaatioaineisto. En tarvitse kenttäryhmää.
Sampoa ei rikottu kokonaan.
Louhi tiesi sen.
Kivinen tiesi sen.
Minä tiedän nyt, missä loppuosa on.
A. Kaskipalo, kryp.metaf.tri.
ARKISTOMERKINTÄ – 12.08.1960
Aaron Kaskipalo löydettiin kolmen viikon etsintöjen jälkeen harhailemasta Itä-Lapin erämaassa. Hän oli voimakkaasti nälkiintynyt, kuivunut ja sekava. Mukana olleet kartat ja muistiinpanot olivat kadonneet. Sammon oletettuja fragmentteja ei löydetty.
Kaskipalo ei kyennyt antamaan johdonmukaista selvitystä liikkeistään. Hän puhui toistuvasti “vääristä suunnista”, “toistensa läpi näkyvistä paikoista” sekä siitä, että jokin oli havainnut hänet.
Lääkärintarkastuksessa hänen psyykkisen tilansa katsottiin järkkyneen siinä määrin, ettei kuulustelua voitu jatkaa.
Kaskipalo pyysi itse siirtämistään tri A. Hormian johtamaan laitokseen, jonka hän väitti olevan ainoa paikka, jossa hän voisi päästä: “psionisesti kaoottisten värähtelyjen suojaan.”
Pyyntö hyväksyttiin konsultoivan lääkärin suosituksesta. Kaskipalo toimitettiin Hormian laitokseen tarkkailtavaksi.
Hänen työtilastaan löydettiin myöhemmin karttoja, runokopioita ja Struven mittausaineistoa. Sana SAMPO esiintyi seinillä, kartoissa ja asiakirjoissa käsinkirjoitettuna yhteensä 1 214 kertaa.
Kaskipalo ei ole suostunut keskustelemaan Itä-Lapin tapahtumista laitokseen saapumisensa jälkeen.
______________________________________________________________
NOVA POLARIS
Henkilöarvio NP–WA–46
Luokitus: POLARIS MUSTA
Kohde: Sigurd Wettenhovi-Aspa (1870–1946)
Aihe: Mustan Faaraon vaikutus ja Wettenhovi-Aspan kadonnut aineisto
Huomautus: Historialliset elämäkertatiedot ja Nova Polariksen tulkinta on erotettava toisistaan.
Tausta
Sigurd Wettenhovi-Aspa syntyi Helsingissä vuonna 1870. Hän työskenteli kuvataiteilijana ja kirjailijana, mutta kiinnostui myöhemmin kielitieteestä, Egyptistä, Kalevalasta, muinaisista kulttuureista ja esoteerisista järjestelmistä.
Hän tuli tunnetuksi teorioistaan, joiden mukaan suomen kieli säilytti jälkiä ihmiskunnan alkukielestä ja suomalais-egyptiläiset yhteydet ulottuivat tunnetun historian taakse.
Julkisuudessa teoriat näyttäytyivät eksentrisenä pseudotieteenä. Nova Polariksen mukaan tämä kuva peittää alleen olennaisen.
Pariisi
Nuorena taiteilijana Wettenhovi-Aspa joutui Keski-Euroopan kulttuuripiireissä tekemisiin spiritualismista, hermetismistä ja seremoniallisesta magiasta kiinnostuneiden henkilöiden kanssa.
Ratkaiseva vaihe sijoittuu Pariisiin. Siellä Aspa osallistui yksityisiin kokoontumisiin, joissa käsiteltiin Egyptin uskontoa, jälleensyntymistä ja mahdollisuutta tavoittaa muinaisia jumalia symbolisten ja kielellisten rakenteiden avulla.
Erään rituaalin jälkeen hänen kirjeenvaihdossaan tapahtuu selvä muutos. Codex luokittelee tämän ensimmäiseksi todennäköiseksi altistumiseksi Mustan Faaraon vaikutukselle.
Aspa ei kuitenkaan ymmärtänyt olevansa ulkopuolisen vaikutuksen kohteena.
Hän uskoi saaneensa ilmestyksen.
Kieli
Suomeen palattuaan Wettenhovi-Aspa alkoi rakentaa teoriaa, jossa suomen kieli muodosti avaimen muinaiseen maailmaan. Egyptiläiset nimet, paikannimet ja Kalevalan käsitteet voitiin hänen mukaansa palauttaa suomalaisiin juuriin.
Nova Polariksen tulkinta on toinen.
Aspa ei yrittänyt todistaa, että kaikki kielet olivat suomea.
Hän yritti rekonstruoida kieltä, jonka oli kuullut Pariisissa.
Suomen kieli tarjosi rakenteen, johon mahdottomat äänteet voitiin sovittaa. Hänen etymologiansa olivat siten vaurioituneita transkriptioita informaatiosta, jota ihmismieli ei kyennyt käsittelemään sellaisenaan.
Mustan Faaraon vaikutus
Helsinki Codex ei luokittele Wettenhovi-Aspaa varsinaiseksi kultistiksi. Todennäköisemmin hän oli välikappale, jolle annettiin fragmentti jostakin paljon suuremmasta.
Hänen tapauksessaan fragmentti oli kieli.
Aspa käytti vuosikymmeniä sen ratkaisemiseen. Jokainen uusi sana, jumalhahmo ja historiallinen nimi voitiin liittää kasvavaan järjestelmään.
Tutkimuksesta muodostui vähitellen pakkomielle.
Egypti johti Suomeen, Suomi Kalevalaan, Kalevala muinaisiin kieliin ja kielet takaisin Egyptiin.
Viimeiset vuodet
Wettenhovi-Aspan psyykkinen tila näyttää loppuvuosina heikentyneen. Julkaiseminen lakkasija hänen muistiinpanonsa muuttuivat hajanaisemmiksi. Samat nimet, kielirinnastukset ja egyptiläiset symbolit toistuivat yhä pakonomaisemmin.
Codexin jälkianalyysin mukaan pitkä altistuminen oli mahdollisesti hajottanut hänen kykynsä erottaa oma ajattelunsa vastaanotetuksi kokemastaan informaatiosta.
Wettenhovi-Aspa kuoli vuonna 1946.
Sodan jälkeinen häivyttäminen
Aspan kuoleman jälkeen hänen ympärilleen kertynyt aineisto arvioitiin turvallisuusriskiksi.
Hänen perintöään ei kuitenkaan tuhottu näkyvästi.
Se hajotettiin.
Julkaisemattomia käsikirjoituksia siirrettiin, kirjeenvaihtoa katosi ja asiakirjoja erotettiin alkuperäisestä asiayhteydestään. Tarkoituksena ei ollut poistaa Aspaa historiasta, vaan tehdä hänestä merkityksetön.
Jäljelle jäi kuva omituisesta taiteilijasta ja pseudokielitieteilijästä.
Kadonnut arkisto
Wettenhovi-Aspan kuoleman jälkeen hänen kirjeenvaihtonsa ja julkaisemattomat käsikirjoituksensa hajaantuivat.
Erityisen merkittävä oli Aspaan yhdistetty kartano, jossa huomattavaa osaa aineistosta kerrotaan säilytetyn. 1970-luvulla rakennus purettiin ja alue tasattiin puskutraktorilla. Ei tiedetä, tuhoutuiko arkisto vai oliko se poistettu jo aikaisemmin.
Etsittäväksi on luokiteltu erityisesti Pariisin kirjeenvaihto, julkaisemattomat kielitaulukot, Egyptiä koskevat käsikirjoitukset sekä Aspan viimeisten vuosien muistiinpanot.
Nova Polariksen arvio
Helsinki Codexin digitalisointi osoitti, ettei Wettenhovi-Aspan vaikutusta voida jäljittää vain hänen nimensä perusteella. Hänen jälkiään esiintyy hajallaan kirjeissä, luonnoksissa ja muiden henkilöiden arkistoissa.
Sodanjälkeinen häivyttäminen onnistui, koska mitään yksittäistä suurta salaisuutta ei tarvinnut tuhota.
Riitti, että tekijyys, lähdeaineisto ja henkilökohtaiset yhteydet erotettiin toisistaan.
Wettenhovi-Aspaa ei tämän vuoksi tule pitää Mustan Faaraon tietoisena palvelijana. Todennäköisemmin hän oli nuoruudessaan altistunut henkilö, joka käytti loppuelämänsä yrittäessään antaa kokemukselleen ymmärrettävän muodon.
Sodan jälkeen ymmärrettiin, ettei välittäjän kuolema poistanut vaaraa niin kauan kuin hänen aineistonsa säilyi.
Siksi Wettenhovi-Aspaa ei poistettu historiasta.
Hänet jätettiin sinne yksin.
____________________________________________________________
HELSINKI CODEX
Erityisasiantuntijalausunto HC–AH–1969–04
Luokitus: HELSINKI CODEX – PSYCHOMETRIC CONTAINMENT
Laatija: Armo Hormia, lääketieteen ja psykiatrian asiantuntija
Toimeksiantaja: Puolustusvoimien signaalitiedustelun erityistutkimus
Aihe: Psykometrisen isolaation teoria ja käytännön toteutus
Paikka: Turku / Kakolanmäki
Päiväys: 17.11.1969
Johdanto
Tässä lausunnossa käytän nimitystä psykometrinen isolaatio menetelmästä, jonka tarkoituksena on katkaista tai heikentää ihmisen ja hänen havaintoonsa kiinnittyneen ulkopuolisen ilmiön välistä yhteyttä.
Lähtökohtana on havainto, jonka olen tehnyt useiden poikkeuksellisten potilastapausten yhteydessä:
Kaikki psykoottiselta vaikuttava ei välttämättä synny potilaassa.
Tämä ei tarkoita, että psykoosin tavanomaiset lääketieteelliset selitysmallit tulisi hylätä. Päinvastoin. Niitä on käytettävä ensisijaisina selityksinä.
On kuitenkin olemassa pieni tapausryhmä, jossa potilaan oireisto sisältää tietoa, havaintoja tai keskenään riippumattomien potilaiden jakamia kokemuksia, joiden alkuperää ei ole kyetty palauttamaan yksilön omaan psyykeen.
Näissä tapauksissa eristäminen on tuottanut parempia tuloksia kuin lääkehoidon lisääminen.
Tästä havainnosta syntyi psykometrisen isolaation teoria.
Psykometrinen kontaminaatio
Tavallisessa psykiatriassa ihminen voidaan eristää ympäristöstään.
Hyperdimensionaalisen altistuksen yhteydessä tämä ei riitä.
Ovi estää ihmistä kulkemasta.
Seinä estää ääntä.
Lyijy vaimentaa säteilyä.
Mikään näistä ei välttämättä estä ilmiötä, joka ei lähesty potilasta kolmiulotteisen tilan kautta.
Helsinki Codexin aineistossa esiintyy tapauksia, joissa altistunut henkilö näyttää toimivan eräänlaisena psyykkisenä koordinaattina. Kun yhteys on kerran muodostunut, etäisyydellä ei välttämättä ole merkitystä.
Tämän vuoksi turvallisen tilan tehtävänä ei ole rakentaa vahvempaa seinää.
Sen on tehtävä sisällä olevasta ihmisestä vaikeammin paikannettava.
Pallogeometria
Kokeissa havaittiin varhain, että suorakulmaiset huoneet soveltuvat tarkoitukseen huonosti.
Niissä on kulmia.
Kulma muodostaa yksiselitteisen geometrisen suhteen pintojen välille ja siten paikallisen koordinaatin. Eräissä Codexin aineistoissa juuri tällaiset rakenteet liittyvät hypergeometriseen tunkeutumiseen.
Tästä syystä koetila rakennettiin pallomaiseksi.
Arkistossa siitä käytetään nimitystä:
PYÖREÄ HUONE.
Nimitys on epätarkka.
Huone ei ole pyöreä.
Se on pallo.
Lattiaa, seiniä ja kattoa ei geometrisesti voida erottaa toisistaan. Kaikki pinnat jatkuvat toisiinsa ilman kulmaa. Potilas sijoitetaan mahdollisimman tarkasti rakenteen geometriseen keskipisteeseen.
Kakolanmäen kallio tarjoaa lisäksi ympärille huomattavan massan luonnollista kiveä.
Kallio ei kuitenkaan muodosta suojauksen varsinaista perustaa.
Ratkaiseva tekijä on geometria.
Psykotroninen suojaus
Pallomainen tila ei yksin riitä.
Rakenteeseen sijoitetut sähkömagneettiset kelat muodostavat aktivoitaessa hitaasti muuttuvan kentän, jonka vaiheistus perustuu Helsinki Codexin sodanaikaisissa radiotiedustelututkimuksissa havaittuihin poikkeamiin.
Tavoitteena ei ole tuottaa voimakasta kenttää.
Tavoitteena on tuottaa epätäsmällinen paikka.
Kun järjestelmä toimii oikein, tilan sisäpuolen geometrinen sijainti alkaa mittausaineiston perusteella poiketa vähäisesti sen ulkopuolelta mitattavasta sijainnista.
Käytän tästä ilmiöstä nimitystä:
psykometrinen desynkronisaatio.
Potilas on edelleen huoneessa.
Mutta ei välttämättä kokonaan siinä huoneessa, jonka oven ulkopuolella tarkkailija seisoo.
Suuri valkoinen tila
Täydellä teholla suoritetuissa kokeissa on havaittu ilmiö, jota en osaa selittää lääketieteellisesti.
Koehenkilöt kuvaavat ympäristön katoavan.
Jäljelle jää valkoinen tila.
Siinä ei havaita selvää valonlähdettä, varjoja eikä horisonttia. Etäisyyden arviointi muuttuu mahdottomaksi. Osa koehenkilöistä kuvaa voivansa nähdä oman ruumiinsa, mutta ei pintaa, jolla se lepää.
Toisistaan riippumattomat koehenkilöt ovat käyttäneet lähes samaa ilmaisua:
“Siellä ei ole mitään, mutta se ei ole tyhjä.”
Olen nimennyt ilmiön Suureksi valkoiseksi tilaksi.
Työhypoteesini mukaan kyseessä ei ole paikka tavanomaisessa merkityksessä. Se saattaa olla neutraali rajatila sellaisten todellisuuden rakenteiden välillä, joita havaintojärjestelmämme tavallisesti käsittelee yhtenäisenä kolmiulotteisena maailmana.
Pallohuone ei siis välttämättä suojaa potilasta muodostamalla esteen.
Se saattaa hetkellisesti siirtää osan hänen havaittavasta olemassaolostaan pois siitä rakenteesta, jossa etsivä ilmiö yrittää paikantaa hänet.
Muinaislaji-hypoteesi
Antarktiksen aineistossa esiintyvät kuvaukset niin sanotusta Muinaislajista ovat tässä yhteydessä merkittäviä.
Eräät tulkinnat viittaavat siihen, etteivät kyseiset olennot saavuttaneet Maata yksinomaan liikkumalla tähtienvälisen avaruuden halki.
Ne saattoivat käyttää Suuren valkoisen tilan kaltaista välikerrosta.
Jos tulkinta pitää paikkansa, olemme rakentaneet tahattomasti hyvin alkeellisen version samasta periaatteesta.
Tämä havainto on myös vakavin peruste tutkimuksen rajoittamiselle.
Jos tilaa voidaan käyttää poistumiseen, sitä voidaan mahdollisesti käyttää myös saapumiseen.
Hoidollinen käyttö
Psykometrinen isolaatio ei ole psykiatrinen hoitomenetelmä tavallisessa merkityksessä.
Sitä tulee käyttää vain silloin, kun on perusteltu syy epäillä ulkoista altistusta.
Potilas sijoitetaan pallon geometriseen keskipisteeseen. Aktivointi suoritetaan asteittain. Ensimmäisen vaiheen tarkoituksena on vaimentaa mahdollista ulkopuolista yhteyttä ilman täydellistä desynkronisaatiota.
Onnistuneissa tapauksissa vaikutus on huomattava.
Ääniharhat lakkaavat.
Pakonomaiset symbolit menettävät merkityksensä.
Painajaiset loppuvat.
Potilas nukkuu.
Joissakin tapauksissa henkilö, joka on ollut viikkoja vaikeasti sekava, kykenee muutaman tunnin kuluttua keskustelemaan täysin johdonmukaisesti.
Tämä muodostaa samalla diagnostisen kokeen.
Jos psykoottiseksi diagnosoitu oireisto katoaa psykometrisen isolaation aikana ja palaa välittömästi suojauksen poistamisen jälkeen, meidän on ainakin harkittava mahdollisuutta, ettei oireiston lähde sijaitse kokonaan potilaassa.
Vaarat
Täydellistä siirtymää Suureen valkoiseen tilaan ei tule tarkoituksellisesti tavoitella.
Kolmannessa kokeessa koehenkilö katosi havaittavasta tilasta 11 minuutiksi ja 43 sekunniksi.
Hänen omasta näkökulmastaan aikaa oli kulunut alle minuutti.
Neljännessä kokeessa tapahtui päinvastainen poikkeama.
Koehenkilö ilmoitti viettäneensä valkoisessa tilassa lähes kaksi vuorokautta.
Laboratorion kellojen mukaan aktivointi kesti seitsemän minuuttia.
Kummassakaan tapauksessa en pidä ilmaisua hallittu koe enää asianmukaisena.
Kakolanmäen järjestely
Psykometrisen isolaation koetilan sijaintia ei tule merkitä vankimielisairaalan normaaleihin pohjapiirustuksiin.
Kakolanmäen kallioon sijoittaminen mahdollistaa tutkimuksen suorittamisen psykiatrisen laitoksen yhteydessä ilman, että poikkeuksellisia potilassiirtoja tarvitsee selittää ulkopuolisille.
Virallisissa asiakirjoissa tilaa voidaan käsitellä teknisenä kellaritilana.
Henkilökunnan keskuudessa käytettyä nimitystä Pyöreä huone ei tule kirjata potilasasiakirjoihin.
Potilaat ovat kuitenkin alkaneet käyttää samaa nimeä ilman, että sitä on tiettävästi heille kerrottu.
Tämän yksityiskohdan merkitystä en osaa arvioida.
Johtopäätös
Psykometrisen isolaation periaate näyttää toimivan.
En kuitenkaan enää ole vakuuttunut siitä, että ymmärrämme, miksi se toimii.
Aloitimme tutkimuksen yrittämällä rakentaa huoneen, johon jokin ei pääse sisään.
Tulokset viittaavat siihen, että olemme rakentaneet huoneen, jonka sisäpuoli voidaan hetkellisesti siirtää paikkaan, jossa etsijä ja etsittävä eivät kuulu samaan todellisuuden järjestelmään.
Ero on merkittävä.
Suosittelen Pyöreän huoneen säilyttämistä toimintakuntoisena, mutta kaikkien täydelliseen desynkronisaatioon tähtäävien kokeiden keskeyttämistä.
Suuren valkoisen tilan tutkimista ei tule jatkaa ennen kuin voidaan vastata yhteen kysymykseen:
Jos se todella sijaitsee maailmojen välissä, mikä muu käyttää sitä kulkemiseen?
Armo Hormia
ylilääkäri
Turku, 17.11.1969
Ignis Aeternus WH 40K campaign notes 