Intro
Olet ajanut koko yön.
Nebraska jatkuu ympärilläsi tasaisena ja pimeänä. Highway halkoo maisemaa suorana nauhana, ja ajovalojen keilassa kaikki näyttää samalta kuin tunti sitten. Silmiä kirvelee. Hartiat ovat jäykät. Kahvi ei enää auta, ja välillä huomaat, ettet muista viimeisistä kilometreistä juuri mitään.
Takana on jotain, minkä olet jättänyt taaksesi. Tai ainakin yrität jättää.
Et voi pysähtyä. Sinun täytyy päästä perille. Mitä kauemmin olet tien päällä, sitä vaikeammalta ajaminen tuntuu, mutta ajatus pysähtymisestä tuntuu vielä pahemmalta. Väsymys painaa ajatuksia hitaiksi, ja jokainen vilkaisu taustapeiliin tuo saman epämääräisen tunteen siitä, ettei etäisyyttä ole vieläkään tarpeeksi.
Sitten kojelaudassa syttyy punainen valo. Öljy. Se ei sammu.
Jatkat vielä muutaman kilometrin, vaikka tiedät, ettei pitäisi. Moottorin tasainen ääni alkaa kuulostaa erilaiselta — tai ehkä kuvittelet sen. Lopulta ajat ulos highwaylta ensimmäisestä liittymästä, joka tulee vastaan.
Tie kapenee. Yö ympärillä tuntuu entistä pimeämmältä.
Sinun pitäisi pysähtyä ja tarkistaa auto. Sinun pitäisi levätä. Mutta tärkeintä on päästä eteenpäin.
Pakenet…
◇ Pieleen mennyttä ryöstöä: Joku poliisi kuoli, ja kumppanisi Patrick makaa tajuttomana auton takapenkillä hoitamaton luodinreikä vatsassaan. (Jos valitset tämän, kerro myös, mitä varastitte.)
◇ Entistä pomoasi ja hänen kätyreitään: Joskus on vain otettava se, minkä pystyy. Tällä kertaa vaihtoehtosi olivat vähissä: pomosi viisivuotias tytär Destiny istuu auton takapenkillä. (Kerro, kuka pomosi on ja miksi pakenet häntä.)
◇ Menneisyydestäsi palannutta vihollista: Luulit tappaneesi hänet, mutta nyt hän on palannut, etkä tunnu pääsevän hänestä eroon. Puolisonasi istuu vieressäsi ja nukkuu — raahasit hänet keskellä yötä sängystä ja pakotit lähtemään mukaasi pakomatkalle. (Kerro, kuka vihollisesi on.)
Yrität päästä…
◇ Aavikolle, jossa joku odottaa sinua. (Kerro, kuka hän on.)
◇ Linja-autoaseman säilytyslokerolle, jossa on rahaa ja väärennettyjä henkilöllisyystodistuksia.
◇ Syrjäiselle yksityiselle lentokentälle, jossa tankattu lentokone odottaa lähtövalmiina.
Etunasi on…
◇ .45-kaliiperinen pistooli, jonka puoliksi tyhjässä lippaassa on erikoisvalmisteisia luoteja.
◇ Vanha ensimmäisen maailmansodan aikainen perintöpistin. Sanotaan, että pahoja asioita tapahtuu, jos sen sivelee verellä.
◇ Perintönä saatu amuletti, jossa on outo vihreä kivi, jota kukaan ei ole kyennyt tunnistamaan. Isoäitisi sanoi sen suojelevan kantajaansa.
Unarmed
Hand-to-hand combat.
No weapons are used.
Examples: striking, kicking, throwing, grappling, holds, locks
Distance: arm
Attacks:
◇ Punch, kick, and tear [1]
◇ Lock [0] [you are in control of the target until they break free]
◇ Shift [0] [you create distance between yourself and the target through a throw, body check, or push]
◇ Disarm [0] [you remove an object your opponent held in their hand]
◇ Excessive force [2] [focus entirely on killing your target, disregarding your own safety]
Edged Weapons
Quick and light thrusting and slicing weapons for close quarters melee.
Examples: knife, stiletto, dagger
Distance: arm
Attacks:
◇ Cut, slice, and stab [2]
◇ Edge at the throat [0] [you are in control of the target until they break free]
Handgun
A handgun is a short-barreled firearm that can be used with one hand. The two most common handgun sub-types in use today are revolvers and semi-automatic pistols. Easy to conceal under worn clothes.
Examples: Beretta M92FS, Colt M1911A1, CZ P-10C, FN Five-seveN, Glock 19, Glock 23, H&K USP45, H&K VP9, S&W Model 10, S&W MP40 Shield, SIG-Sauer P226, Walther P99.
Distance: arm/room
Attacks:
◇ Combat shooting [2] [-1 Ammo]
◇ Overkill [3] [-2 Ammo]
◇ Multiple targets [2] [hit up to one additional target] [-3 Ammo]
Ammo: ○○○○○
GM muistiinpanot
◇ Vanha hotelli, jonka loiston päivät ovat kaukana takana.
Käymälähirviö
◇ Retrohenkinen huoltoasema, jossa on pieni kauppa ja diner.
Epäkuolleet motoristit
◇ Pieni talo, joka näyttää yksityisasunnolta ja on maalattu haalistuneen salvianvihreäksi.
Seksikultti
◇ Hylätty kalkkikivikaivos
Tien päässä on umpeenkasvanut louhos. Vaalea kalkkikiviseinä kohoaa preerian keskeltä kuin avoin haava, ja sen juurella ammottaa leveä, pimeä kaivoskäytävä. Ruostuneet kiskot katoavat sisäänkäynnistä pimeyteen.
Vanha varoituskyltti roikkuu ketjusta: DANGER – MINE CLOSED – KEEP OUT. Sen takana ilma muuttuu nopeasti kylmäksi ja kosteaksi. Katosta tippuu vettä.
Kaivos on ollut suljettuna vuosikymmeniä.
Silti sen edessä olevassa mudassa näkyy tuoreita renkaanjälkiä.
◇ Reservaattikeskus
Highwaylta erkanee halkeillut asfalttitie, joka muuttuu pian pölyiseksi soraksi. Muutaman mailin jälkeen pimeydestä nousee pieni reservaattikeskus: parikymmentä rakennusta levällään preerian keskellä ilman selvää keskustaa.
Tien varressa seisoo matala postirakennus, jonka seinässä riippuu haalistunut Yhdysvaltain lippu. Vieressä on pieni sekatavarakauppa, jonka ikkunoissa mainostetaan tupakkaa, virvoitusjuomia, säilykkeitä ja auton öljyä. Oven yllä palava loisteputki houkuttelee ympärilleen yöperhosia.
Kauempana on joukko pieniä puutaloja ja parakkeja. Osa näyttää vuosikymmeniä vanhoilta, osa on koottu eri-ikäisistä rakennusmateriaaleista. Pihoilla seisoo pickupeja, romuautoja, lasten polkupyöriä ja muovituoleja. Muutaman talon ikkunoissa palaa valo.
Rakennusten lomassa on asuntovaunuja ja matkailuvaunuja, joista osa näyttää pysyvästi paikalleen jätetyiltä. Niiden ympärille on rakennettu puisia portaita, pieniä kuisteja ja pressukatokset. Jossain haukkuu koira. Generaattori käy epätasaisesti.
Paikka ei ole autio, mutta tähän aikaan yöstä juuri ketään ei näy.
Kaupan edessä istuu kuitenkin kolme ihmistä muovituoleilla. He lopettavat keskustelunsa heti, kun autosi kaartaa pihaan.
◇ Paljasjalkainen nainen. Nainen kävelee keskellä highwayta yöpaidassa ja pyytää kyytiä. Hän sanoo karanneensa miehensä luota. Auton lähestyessä seuraavaa risteystä hän alkaa itkeä ja pyytää, ettei pelaaja käänny oikealle. Haamu katoaa kun risteyksestä ajetaan ohi. Jos taas risteyksestä käännytään naisen kammoamaan suuntaan päätyy pelaaja uudelleenelämään naisen kohtalon tämän pahoinpitelijän hahmossa