Kruununhaan looshi oli 1930-luvun alussa Helsingissä muodostettu epävirallinen asiantuntijaryhmä, jonka perustaminen sai alkunsa sisäministeri Ernst von Bornin aloitteesta Tattarisuon tapauksen jälkeen. Von Born katsoi tapauksen osoittaneen, että viranomaiset saattoivat joutua tutkimaan rikoksia, joiden taustojen ymmärtäminen edellytti rikostutkinnan lisäksi kansanperinteen, uskontohistorian, kielitieteen ja vanhojen maagisten traditioiden tuntemusta.
Ryhmää ei koskaan liitetty sisäministeriön viralliseen organisaatioon. Sillä ei ollut omaa budjettia, toimitiloja tai pysyvää henkilöstöä, vaan sen toiminta perustui henkilökohtaisiin suhteisiin sisäministeriön, poliisin, yliopiston, kirkon ja puolustusvoimien piirissä. Tämä epävirallisuus osoittautui myöhemmin yhdeksi ryhmän tärkeimmistä ominaisuuksista: se saattoi jatkaa toimintaansa hallitusten ja virkamiesten vaihtuessa ilman, että sen olemassaolosta jäi yhtenäistä virallista asiakirja-aineistoa.
Kruununhaan looshi oli jäsenten käyttämä ironinen nimitys eikä viittaus varsinaiseen salaseuraan. Kokoukset järjestettiin tavallisesti yksityisasunnoissa ja työhuoneissa Kruununhaan alueella, mistä nimi jäi käyttöön myös ryhmän sisäisissä muistioissa.
Keskeiseksi tutkimuslähteeksi muodostui Mannerheimin kirjasto, johon ryhmälle järjestettiin poikkeuksellinen käyttöoikeus. Sen Keski-Aasiasta, Venäjältä ja Aasiasta hankittua aineistoa verrattiin suomalaisiin ja karjalaisiin kansanperinteen kokoelmiin sekä eurooppalaisiin uskonnollisiin, esoteerisiin ja historiallisiin lähteisiin.
Looshin tärkeimmäksi saavutukseksi muodostui vähitellen sen vertaileva menetelmä. Yksittäistä outoa tapahtumaa ei pyritty selittämään irrallisena ilmiönä. Sen yksityiskohdat — paikat, symbolit, nimet, rituaalit, ruumiilliset poikkeamat ja silminnäkijöiden kuvaukset — pilkottiin osiin ja niitä verrattiin eri aikakausilta ja kulttuureista kerättyyn aineistoon. Jos toisistaan riippumattomissa lähteissä esiintyi samoja rakenteita, yhteys kirjattiin jatkotutkimusta varten.
Menetelmä alkoi tuottaa myös odottamattomia tuloksia. Toisinaan suomalaisen kansantarinan yksityiskohta vastasi Keski-Aasiassa kirjattua kertomusta tai vuosisatoja vanhaa eurooppalaista käsikirjoitusta tavalla, jota tavallinen kulttuurinen lainautuminen ei näyttänyt selittävän. Looshi alkoi kutsua tällaisia yhtäläisyyksiä boreaalisiksi havainnoiksi.
Kruununhaan looshin ensimmäinen merkittävä saavutus oli Tattarisuon tapauksen selvittäminen. Ryhmän asiantuntijoiden kyky yhdistää rikostutkinnan havaintoja kansanperinteeseen, uskontohistoriaan ja rituaalisiin käytäntöihin osoitti, että poikkeuksellisten tapausten tutkimiseen tarvittiin tavallista poliisitutkintaa laajempaa asiantuntemusta. Tulokset vakuuttivat Ernst von Bornin ryhmän hyödyllisyydestä ja olivat keskeinen syy siihen, että hän tuki sen toiminnan jatkamista.
Tattarisuon jälkeen looshin tehtävä laajeni yksittäisen tapauksen tutkimisesta pysyvämmäksi toiminnaksi. Von Bornin tuella ryhmä alkoi järjestelmällisesti kerätä, vertailla ja luokitella Suomessa havaittuja poikkeuksellisia ilmiöitä, ja näin syntyi pohja myöhemmälle analyysikorpukselle.
Vuosien mittaan Mannerheimin kirjaston yhteyteen kertyi muistioita, lehtileikkeitä, käännöksiä, kansanperinteen toisintoja, karttoja, valokuvia ja ristiviitteitä. Tästä hajanaisesta aineistosta muodostui vähitellen erillinen analyysikorpus.
Myöhemmissä Helsinki Codexin asiakirjoissa kokonaisuudesta käytetään nimeä Kruunuhaan Looshin aineisto.
