Suomen sotilaallinen radiotiedustelu kehittyi 1920-luvun lopulta lähtien yhdeksi maan tärkeimmistä tiedustelun aloista. Sen tehtävänä oli siepata vieraiden valtioiden radioliikennettä, selvittää lähettävien joukkojen sijaintia ja organisaatiota sekä murtaa salattuja viestejä. Talvi- ja jatkosodan aikana radiotiedustelu tuotti Suomen sotilasjohdolle tietoa erityisesti Neuvostoliiton joukkojen liikkeistä, suunnitelmista ja viestiyhteyksistä.
Radiotiedustelun keskeinen kehittäjä oli Reino Hallamaa (1899–1979), joka aloitti järjestelmällisen radiotiedustelutoiminnan rakentamisen vuonna 1927. Hänen johdollaan syntyi erikoistunut organisaatio, jossa yhdistyivät radiotekniikka, kielitaito, salakirjoitusten tutkimus ja sotilaallinen tiedusteluanalyysi.
Radiotiedustelun synty 1927–1939
Suomen radiotiedustelun järjestelmällinen kehittäminen alkoi vuonna 1927, kun Hallamaa sai tehtäväkseen perustaa Puolustusvoimille radiokuuntelu- ja salakirjoitusten avaamiseen erikoistuneen toiminnan. Alkuvaiheen resurssit olivat vähäiset, mutta 1930-luvun aikana organisaatio kasvoi ja sen menetelmät kehittyivät.
Radiotiedustelussa hyödynnettiin useita toisiaan täydentäviä menetelmiä. Radiokuuntelijat sieppasivat vihollisen lähetyksiä, suuntimisasemat paikansivat lähettimiä ja kielitaitoiset analyytikot tulkitsivat viestien sisältöä. Salausasiantuntijat pyrkivät avaamaan salakirjoituksia ja tunnistamaan viestiliikenteessä toistuvia rakenteita.
Jo ennen talvisotaa suomalaiset olivat saavuttaneet huomattavaa osaamista Neuvostoliiton radioliikenteen seuraamisessa. Tiedustelutietoa voitiin kerätä myös silloin, kun viestien varsinaista sisältöä ei saatu avatuksi. Lähetysten määrä, ajoitus, lähettäjätunnukset ja radioliikenteen muutokset saattoivat paljastaa joukkojen siirtymisiä tai sotilaallisten operaatioiden valmistelua.
Talvisota 1939–1940
Talvisodan aikana radiotiedustelu toimi osana Päämajan tiedusteluorganisaatiota. Toiminta oli jaettu maa- ja merivoimien radiotiedusteluun, joiden kuunteluasemat ja analyysiyksiköt sijaitsivat eri paikkakunnilla.
Maavoimien radiotiedustelun keskeinen toimipaikka oli Säämingin Rauhalinna Savonlinnan lähellä. Merivoimien radiotiedustelua puolestaan johdettiin Tuusulan Syvärannasta.
Radiotiedustelun avulla seurattiin puna-armeijan joukkojen radioliikennettä ja pyrittiin tunnistamaan uusia joukko-osastoja, komentopaikkoja sekä hyökkäysvalmisteluja. Erityisen arvokasta oli tieto vihollisen joukkojen ryhmityksistä ja muutoksista rintaman takana.
Radiotiedustelun merkitystä lisäsi se, että vihollisen radioliikennettä voitiin seurata ilman tiedustelupartioiden lähettämistä rintamalinjojen taakse. Toisaalta toiminnan tehokkuus riippui vihollisen radiokurista, salausmenetelmistä ja siitä, kuinka paljon liikennettä ylipäätään lähetettiin radioteitse.
Jatkosota 1941–1944
Jatkosodan aikana radiotiedustelun organisaatiota laajennettiin ja keskitettiin. Sen toimintaan kuului kiinteitä kuunteluasemia, liikkuvia radiotiedusteluyksiköitä sekä viestien käsittelyyn ja salakirjoitusten avaamiseen erikoistuneita osastoja.
Marraskuussa 1941 maa- ja merivoimien radiotiedustelua keskitettiin Sortavalan Vaalijalaan, jonne perustettiin radiotiedustelukeskus. Keskus toimi entisen hoitolaitoksen rakennuksissa ja muodosti yhden Suomen sotilaallisen radiotiedustelun tärkeimmistä toimipaikoista.
Radiotiedustelukeskuksessa käsiteltiin kuunteluasemilta saapuvia viestejä, tutkittiin vihollisen salausjärjestelmiä ja koottiin tiedusteluraportteja Päämajan käyttöön. Toiminta edellytti radiokuuntelijoiden, sähköttäjien, kieliasiantuntijoiden, matemaatikkojen ja sotilastiedustelijoiden yhteistyötä.
Päämajan Radiopataljoona
Päämajan Radiopataljoona muodosti jatkosodan aikana radiotiedustelun keskeisen sotilaallisen organisaation. Sen toiminta käsitti radioliikenteen sieppaamista, lähettimien suuntimista, viestien käsittelyä ja tiedustelutiedon tuottamista.
Radiotiedustelun henkilöstö työskenteli sekä rintaman läheisyydessä että kauempana sijaitsevissa kuuntelu- ja analyysikeskuksissa. Osa tehtävistä edellytti jatkuvaa ympärivuorokautista päivystystä, sillä vihollisen radioliikenteen seuraamisessa katkokset saattoivat merkitä tärkeän tiedon menettämistä.
Moottoroitu radiotiedustelukomppania
Moottoroitu radiotiedustelukomppania oli liikkuva tiedusteluyksikkö, jonka tehtävänä oli seurata vihollisen radioliikennettä kenttäolosuhteissa.
Yksikön radiokalustoa voitiin siirtää tilanteen mukaan eri toiminta-alueille. Liikkuvuus mahdollisti radiolähetysten suuntimisen ja kuuntelun lähempänä rintamaa sekä täydensi kiinteiden kuunteluasemien tuottamaa tietoa.
Radiotiedustelun liikkuvat yksiköt toimivat usein olosuhteissa, joissa laitteiden käyttöä vaikeuttivat sää, maasto, sähköhuollon ongelmat ja vihollisen sotilaallinen toiminta.
Radiotiedustelun menetelmät
Radiotiedustelun toiminta jakautui kolmeen keskeiseen osa-alueeseen.
Radiokuuntelu tarkoitti vihollisen radiolähetysten vastaanottamista ja tallentamista. Sähkötyksellä lähetetyt viestit kirjattiin muistiin ja toimitettiin analysoitaviksi.
Radiosuuntiminen mahdollisti lähettimen suunnan määrittämisen. Kun sama lähetys havaittiin useasta eri paikasta, lähettimen sijainti voitiin arvioida suuntimien leikkauspisteen perusteella.
Salakirjoitusten avaaminen eli kryptanalyysi oli radiotiedustelun vaativimpia tehtäviä. Salausasiantuntijat tutkivat siepattuja viestejä ja pyrkivät selvittämään niiden salausmenetelmät sekä palauttamaan alkuperäisen tekstin.
Vaikka salattua viestiä ei saatu avatuksi, radioliikenteen rakenteesta voitiin päätellä sotilaallisesti merkittäviä asioita. Tätä kutsutaan liikenneanalyysiksi.
Stella Polaris
Syyskuussa 1944 Suomen radiotiedustelun historiaan liittyi poikkeuksellinen salainen operaatio. Neuvostoliiton mahdollisen miehityksen varalta päätettiin siirtää radiotiedustelun henkilöstöä, kalustoa ja arkistoaineistoa Ruotsiin.
Operaatio sai nimen Stella Polaris, Pohjantähti.