Pirita, Valkoinen peura
Pohjolassa on vuosisatojen ajan kerrottu valkoisesta peurasta, joka pysähtyy suon laidalle tai järven vastarannalle odottamaan yksinäistä kulkijaa. Peura on virheetön yksilö, ja sen tasaisen valkoista, kiiltävää turkkia kuvataan poikkeuksellisen kauniiksi. Kun kulkija ottaa askeleen sitä kohti, peura lähtee verkalleen liikkeelle. Se pysähtyy aina, kun kulkija jää jälkeen. Etsijät ovat toisinaan löytäneet kadonneen lakin tai lapasen paikasta, jossa tämän jäljet päättyvät. Peuran jäljet jatkuvat siitä eteenpäin.
Peuran hahmossa kulkee Pirita, vuosisatoja elänyt noita ja Louhen palvelija. Louhi antoi hänelle kyvyn ottaa valkoisen poron hahmon ja voiman kutsua ihmisiä peräänsä. Kulkija saattaa seurata peuraa pitkällekin ennen kuin huomaa poikenneensa reitiltään. Jokaisen Piritan surmaaman ihmisen sielu joutuu Louhen orjaksi Pohjan saleihin.
Vanhojen kertomusten metsästäjien rinnalle ilmestyy myöhemmissä muistiinpanoissa poromiehiä, rajankävijöitä ja sotilaita. Joissakin kertomuksissa kadonneen jäljillä liikkuu myös nainen, joka tietää, mistä tätä pitäisi etsiä. Hän tuntee kadonneen nimeltä ja osaa sanoa, mitä tällä oli yllään. Eräs sotilas kertoi naisen tarttuneen häntä hihasta ja kehottaneen palaamaan kylään ennen pimeää. Hän oli jo kääntynyt takaisin, kun kuuli naisen kutsuvan häntä nimeltä. Kun hän katsoi olkansa yli, polulla seisoi valkoinen peura.
Kansanperinteen tausta
Peuraksi muuttuva nainen esiintyy Kuolan niemimaan saamelaisessa Meandash-perinteessä. Paatsjoen seudulla 1887 muistiin merkityssä kolttasaamelaisessa toisinnossa ja Iovkyissa 1927 tallennetussa turjansaamelaisessa toisinnossa nainen ottaa naaraspeuran hahmon. Imandran seudulla Vladimir Tšarnoluskin 1936 tallentamassa kertomuksessa hän elää ihmishahmossa ja muuttuu peuraksi ylittäessään verijoen.