Operaatio AAMUNKOITTO
1980-luvun alussa poikkeuksellisten uhkien valvonnasta vastaa rinnakkaisena toimijana Suojelupoliisin vastavakoilun sisäinen erikoisryhmä. Se toimii Supon päällikön Seppo Tiitisen alaisuudessa ja tunnetaan käytännössä illegaalien hallintaan keskittyvänä yksikkönä.
Huone oli rakennettu aikana, jolloin vallan uskottiin tarvitsevan painavat ovet, paksut matot ja pöydän, jonka yli kukaan ei voinut huomaamatta kuiskata.
Tasavallan presidentti istui syrjemmällä ikkunan vieressä, puoliksi varjossa. Hän ei ollut sanonut sanaakaan sen jälkeen, kun Suojelupoliisin vastavakoilun miehet oli johdatettu sisään. Hän poltti sikaaria ja tarkkaili.
Suuren mahonkipöydän takana istui Suojelupoliisin päällikkö Seppo Tiitinen.
Hän avasi ohuen kansion.
“Meillä on ongelma, josta ei tehdä rikostutkintaa.”
Miehet odottivat.
“Suomeen on sodan jälkeen pesiytynyt andeluviaaneja. Emme tiedä tarkkaa lukumäärää. Tiedämme, että ne kykenevät piileskelemään varjoissa ja rakentamaan ympärilleen verkostoja ennen kuin kukaan ymmärtää, mitä on tapahtunut.”
Tiitinen työnsi pöydälle valokuvia. Kasvoja. Osoitteita. Hauta-arkkuja.
“Niitä ei pidätetä. Niitä ei kuulustella. Niitä ei myöskään ammuta, ellei ole pakko. Varmaksi todettu yksilö seivästetään ja jätetään vartioituna avoimelle paikalle auringonnousuun saakka.”
Yksi miehistä vilkaisi presidenttiin.
Presidentti ei reagoinut.
“Entä jos listalla on suomalaisia?”
“Listalla on henkilöitä, joiden kohdalla kysymys ei enää ole siitä.”
Tiitinen sulki kansion.
Sitten hän avasi kassakaapin ja otti esiin yhden koneella kirjoitetun arkin.
Hän ojensi sen pöydän yli miehille.
Presidentti tarkkaili taustalla sanomatta mitään.
Hetken päästä Tiitinen sanoo, “Teillä on ohjeenne ja tiedätte mitä tehdä”
