Saksan joukkojen saavuttua Pohjois-Suomeen vuosina 1940–1941 Lappiin muodostui valtava sotilaallinen huolto- ja rakennusorganisaatio. Enimmillään Pohjois-Suomessa oli yli 200 000 saksalaissotilasta, ja vuosina 1941–1944 heidän rinnalleen syntyi laaja sotavankien ja pakkotyövoiman verkosto.
Saksalaiset ottivat pohjoisella rintamalla noin 9 000 neuvostosotavankia ja toivat Suomeen muualta noin 20 000 vankia työvoimaksi. Pohjoiseen Suomeen perustettiin yli sata saksalaisten ylläpitämää sotavanki-, työ- ja rangaistusleiriä. Näiden lisäksi alueella oli Suomen viranomaisten omia sotavankileirejä, joten kyse ei ollut yhdestä yhtenäisestä leirijärjestelmästä.
Leirit olivat kooltaan ja tarkoitukseltaan hyvin erilaisia. Monet olivat pieniä ja syrjäisiä työleirejä, joiden vangit rakensivat teitä, lentokenttiä, sotilasleirejä ja puolustusasemia, tekivät metsätöitä ja osallistuivat saksalaisen armeijan huollon ylläpitämiseen. Esimerkiksi Inarin Kankiniemessä toimi vuosina 1941–1944 noin 200 neuvostosotavangin metsätyöleiri.
Vankien merkitys korostui Lapissa, koska Saksan armeija joutui rakentamaan sotilaallisen infrastruktuurinsa vaikeissa arktisissa olosuhteissa ja osittain lähes tiettömään erämaahan. Saksalaisten ja heidän monikansallisen vankityövoimansa määrä kasvoi niin suureksi, että sodan aikana heitä oli Lapissa ajoittain enemmän kuin paikallista väestöä.
Olosuhteet vaihtelivat leireittäin, mutta vankien elämään kuuluivat raskas fyysinen työ, pohjoisen ankara ilmasto sekä monilla leireillä puutteellinen ravinto, vaatetus ja majoitus. Tavallisten työleirien lisäksi järjestelmään kuului myös rangaistusleirejä. Syrjäisten leirien tapahtumista jäi usein vähän kirjallisia lähteitä, minkä vuoksi niiden historiaa on myöhemmin selvitetty myös arkeologisin menetelmin. Tutkimuksissa on saatu uutta tietoa esimerkiksi vankien majoituksesta, leirien rakenteesta sekä vankien ja vartijoiden suhteista.
Vankileirit liittyivät kiinteästi Saksan koko sotilaalliseen läsnäoloon pohjoisessa. Vankityövoimaa käytettiin huoltoreittien ja sotilaallisten asemien rakentamiseen Suomen Lapista aina pohjoisen rintaman suuntaan. Leiriverkosto seurasi siten pitkälti samoja teitä, varuskuntia, lentokenttiä ja rakennushankkeita, joita Saksan pohjoisen armeijan toiminta tarvitsi.
Suomen solmittua aselevon Neuvostoliiton kanssa syksyllä 1944 saksalaiset vetäytyivät Lapista kohti Norjaa ja leirijärjestelmä hajosi. Vetäytymistä seuranneessa Lapin sodassa suuri osa saksalaisten infrastruktuurista tuhottiin.
Leireistä jäi kuitenkin jälkiä maastoon: rakennusten perustuksia, kamiinoita, jätekuoppia, piikkilankaa, esineistöä ja hautoja. Esimerkiksi Kankiniemen leirin läheltä löydettiin sodan jälkeen neuvostosotavankien hautoja, joiden vainajat siirrettiin myöhemmin Ivalon hautausmaalle.
Lapin vankileirit muodostavat nykyään yhden vähemmän tunnetuista puolista Saksan sotilaallisessa läsnäolossa Suomessa. Yli sadan leirin verkosto ulottui pienistä metsätyöleireistä rangaistus- ja rakennusleireihin, ja monet niistä jäivät sodan jälkeen lähes kokonaan unohduksiin. Vasta historiallinen ja arkeologinen tutkimus on vähitellen palauttanut niiden sijainteja ja vankien kokemuksia osaksi Lapin sotahistoriaa.
