Yrjö von Grönhagen ja Himmler
Avainhenkilö oli suomalainen Yrjö von Grönhagen (1911–2003). Vuonna 1935 hän kirjoitti Saksassa Kalevalaa ja suomalaista kansanperinnettä käsittelevän kirjoituksen. Se päätyi Heinrich Himmlerin tietoon. Himmler kiinnostui nuoresta suomalaisesta ja värväsi hänet SS:n Ahnenerbe-järjestöön, jonka tehtävänä oli tutkia muinaishistoriaa, kansanperinnettä ja arjalaisia juuria kansallissosialistisen maailmankuvan mukaisesti.
Grönhagenista tehtiin Ahnenerben suomalais-germaanisia kulttuurisuhteita tutkivan yksikön johtaja. Hänen asemansa oli huomattava ottaen huomioon, ettei hänellä ollut tehtävään vahvaa akateemista taustaa.
Karjalan retkikunta 1936
Kesällä 1936 Grönhagen johti Ahnenerben rahoittamaa tutkimusmatkaa Suomen Karjalaan. Mukana olivat ainakin saksalainen musiikkitieteilijä Fritz Bose ja suomalainen kuvittaja Ola Forsell. Retkikunnalla oli tuolloin kehittynyttä äänityskalustoa, jolla tallennettiin laulua, loitsuja ja muuta suullista perinnettä.
He etsivät erityisesti runonlaulajia, tietäjiä ja vanhojen rituaalien tuntijoita. Tolvajärvellä he esimerkiksi tallensivat Hannes Vornasen kanteleensoittoa. Toinen tallennettu runonlaulaja oli Timo Lipitsä.
Erikoisin dokumentoitu kohtaaminen oli tietäjä Miron-Akun kanssa. Ahnenerben retkikunta kuvasi ja äänitti hänen suorittamaansa rituaalia. Lähteiden mukaan rituaaliin liittyi esi-isien henkien kutsumista ja tulevien tapahtumien ennustamista.
Grönhagen vei Saksaan myös suomalaisia esineitä. Hän kertoi myöhemmin vieneensä viisikielisen kanteleen henkilökohtaisesti Himmlerille.
Miksi Himmler oli kiinnostunut Suomesta?
Ahnenerbe ei kerännyt kansanperinnettä neutraalina folkloristiikkana. Sen tutkimuksessa etsittiin aineistoa, joka voitaisiin sovittaa ajatukseen muinaisesta indogermaanisesta/arjalaisesta kulttuurista. Kalevala, runolaulu, tietäjäperinne ja suomalaisen kansanuskon säilyneet piirteet näyttivät tässä ajattelussa mahdollisilta ikkunoilta hyvin vanhaan pohjoiseen kulttuuriin.
Suomalainen taiteilija ja omintakeinen kieliteoreetikko Sigurd Wettenhovi-Aspa liittyy tähän sivujuonteena. Hän toimitti omia kirjoituksiaan Ahnenerbelle, ja Grönhagenin kautta hänen aineistoaan päätyi myös Himmlerin arvioitavaksi. Himmler oli aluksi kiinnostunut, mutta Ahnenerben tutkijat päätyivät pitämään Wettenhovi-Aspan teorioita virheellisinä.
Forschungsbericht AH-1938-027
Luokitus: GEHEIME REICHSSACHE – NORDISCHE KULTÜBERLIEFERUNG
Asia
Solokan saarten lauluperinne ja Louhen alkuperää koskeva kenttätutkimus
Kesällä 1938 Ahnenerben kenttäryhmä suoritti Vienanmeren alueella kansanperinteen dokumentointia. Erään syrjäisen kylän tietäjä suostui esittämään vanhan runon, jonka hänen mukaansa “ei enää kuulunut elävien laulettavaksi”. Esitys tallennettiin vahalieriölle ja litteroitiin myöhemmin Berliinissä.
Runon sisältö poikkeaa merkittävästi tunnetusta kalevalaisesta aineistosta.
Analyysi
Tallennetun laulun mukaan Louhi ei ollut alun perin Pohjolan emäntä, vaan Joutsenen kansan viimeinen pappiskuningatar, jonka istuin sijaitsi Solokan saarilla.
Laulun mukaan Solokka oli kaikkien pohjoisten heimojen yhteinen pyhä keskus.
Karhun kansa toi sinne metsästysriittinsä.
Hirven kansa vuodenaikojen tietonsa.
Joutsenen kansa vartioi mahtia, jota ei saanut käyttää vallan tavoitteluun.
Runossa Louhen tehtäväksi kuvataan “kolmen maailman tasapainon ylläpitäminen”, ei maallinen hallinto.
Solokan hävitys
Laulun mukaan Solokka ryöstettiin useita kertoja.
Ensimmäisessä ryöstössä vietiin pyhät esineet.
Toisessa vangittiin tietäjät.
Kolmannessa hävitettiin pyhä keskus.
Runossa korostetaan, ettei Louhi koskaan hävinnyt taistelussa, vaan menetti vähitellen kaiken, mitä hänen tuli suojella.
Tämän jälkeen hänen kansansa, joutsenen heimo, hajaantui etelään.
Ahnenerben analyysin mukaan juuri tästä muistosta on myöhemmin muodostunut Kalevalan kuvaus Pohjolasta.
Kiroukset
Tallennetun laulun viimeinen osa poikkeaa tunnetuista kalevalaisista toisintoversioista.
Siinä Louhi lausuu kaksi kirousta.
Ensimmäinen kutsuu Ihtikan, tuulentallojan, jonka tehtävänä on estää vieraita löytämästä Solokan pyhiä paikkoja.
Toinen vapauttaa Supnikkurin, metsän mustan pukin, jonka tehtävänä on johtaa ryöstäjät tuhoon, kunnes nämä ovat unohtaneet etsimänsä.
Laulun mukaan nämä olivat sekä kostotoimia että vartijoita.
Arvio
Työryhmä pitää mahdollisena, että Kalevala säilyttää vain Louhen elämän viimeisen vaiheen. Mikäli tallennettu laulu perustuu vanhempaan traditioon, Louhen myöhempi vihamielisyys ei johdu hänen luonteestaan vaan Solokan pyhän keskuksen tuhoutumisesta ja Sammon ryöstöstä.
Käsinkirjoitettu lisäys (1950)
Huom.
Raportin alkuperäistä vahalieriötä ei löytynyt Berliinin arkistojen haltuunoton yhteydessä. Säilynyt litterointi on ainoa tunnettu kopio.
Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun tiedetään suorittaneen Solokan alueella laajoja tutkimuksia vuosina 1946–1950. Ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että alkuperäinen tallenne on päätynyt heidän haltuunsa.
